Raudun asemalta saatu sotasaalis,
Raudun voiton merkitys
Kun meikäläiset joukot tunkeutuivat Raudun asemalle, vallitsi siellä vihollisen kiireisen paon jälkeen kuvaamaton sekasorto. Useat rakennuksista olivat enemmän tai vähemmän rikki ammuttuja, vielä kytivät yöllisen taistelun aikana meikäläisten sytyttämän varastorakennuksen rauniot, ja ratapihalla paloivat parhaillaan suurta rätinää pitäen vihollisen lähtiessään tuleen panemat sotatarvevaunut. Kaikkialla ympäri koko asema alueen virui maassa viime päivien taisteluissa kaatuneita. Oli niitä myös koetettu talteen korjata, vajoissa oli suuria ruumiskasoja, samoin useissa muissa suojissa. Koko asema-alue näytti yhdeltä ainoalta avonaiselta kalmistolta.
Mutta miltei vielä runsaammin oli hajalleen kylvettyjä ampumatarpeita. Niitä oli ryssien ampuma-asemilla, niitä oli teiden varsilla, niitä oli halkopinojen vierillä, pihamailla, joka paikassa. Niitä oli laatikoissa, irrallaan ja suurina röykkiöinä, niin ettei toisin paikoin niiltä liikkumaan tahtonut päästä. Melkein sadulta tuntui meidän pojista tuo loputon yltäkylläisyys. Meidän puolella oli pitkin talvea saatu käytellä ampumatarpeita äärimmäisen säästeliäästi. Taisteluun lähtiessä ja taistelun kestäessä oli aina kuulunut varotus: käytä säästäen ampumavaroja! — Ja niitä oli säästetty, mutta monasti ne sittenkin olivat pyrkineet kesken loppumaan juuri tulisimmassa menossa. Täällä, täällä ei niitä siihen sijaan oltu säästetty. Suoranaiselta synniltä tuntui mokoma kalliin tavaran tuhlaileminen. Näki hyvin, että ryssä oli täällä ollut sekä tappelemassa että johtamassa. Eihän kukaan muu viitsisi moista siivoa ympärillään nähdä.
Aikansa ihmeteltyään ryhdyttiin kuitenkin sotasaalista talteen korjaamaan ja luetteloimaan. Mainitsen tässä niistä luetteloista vain huomattavimmat erät:
Tykkejä 15 kpl, niistä useimmat aivan uusia, konekiväärejä 43 kpl, kiväärejä useita tuhansia, 4 miinanheittäjää, muutamia satoja tykinammuksia, paljon täysinäisiä konekiväärivöitä, noin 3 milj. kiväärinpanosta, 4000 käsipommia, suuri määrä tykistövaljaita ja kärryjä, kuormastorattaita, sairasvaunuja, satuloita, sidetarpeita ja lääkkeitä ym. Ratapihalla oli useiden veturien lisäksi satoihin nouseva määrä rautatievaunuja, suuret joukot niistä vielä täynnä mitä erilaatuisinta tavaraa, enimmäkseen muonavaroja ja sotilaiden vaatetustarpeita.
Tyhjiä tykinammushylsyjä oli talojen korkuiset vuoret kaikkien tykkiasemien vieressä, samoin oli tunkioittain kiväärinpanoshylsyjä juoksuhaudoissa ja konekivääripesien ympärillä. Kaikkiaan lienee Raudun taistelualueelta korjattu tuota tavaraa talteen likipitäen 100.000 kiloa, puhumattakaan niistä tavattomista määristä, mitä sotilaat ja muut taistelualueelle joukoittain virtailevat katselijat niitä kuljettivat mukanaan.
Vihollisen mieshukasta viimeisten suurten taistelujen aikana on vaikea sanoa aivan varmoja numeroita. Asema-alueelta korjattiin kyllä useita satoja ruumiita, mutta suurimman osan niistä olivat kai ryssät kuljettaneet pois, kun junayhteys Raasuliin pysyi avoinna melkein viimeisiin päiviin asti. Niin ikään vakuutettiin venäläisten pakomatkalle lähtiessään sytyttäneen useita täysinäisiä ruumisvaunuja tuleen. Miten tuon jutun laita lieneekin, kalliiksi joka tapauksessa voi Raudun retken sanoa ryssille tulleen. Piirityksen alkaessa laskettiin heidän voimansa Raudussa ja Raasulissa yhteensä noin 4000 mieheen. Näistä jäi Raudun asemalle saarroksiin vähintään 3000 miestä, joista viime taistelun aikana pääsi pakenemaan noin 160 miestä.
Nämä karkuun päässeet viimeiset mohikaanit veivät Raudun katastrofista ensimmäisen viestin Raasuliin ja edelleen Pietariin asti, ja joka paikassa pitkin matkan vartta oli sen viestin vaikutus kerrassaan lamauttava. Niinpä Raasulista läksivät ryssät käpälämäkeen sen tiensä meikäläisten tuloa odottamatta ja unohtaen lähtökiireessään kaikki varastonsakin hävittämättä. Kun meidän joukot kaksi päivää Raudun valloituksen jälkeen marssivat Raasuliin, korjattiin sieltä runsas sotasaalis, josta mainittakoon 1000 tykinpanosta, 8 kenttäkeittiötä, kaksi veturia, rautatievaunuja ym. Kaksi kilometriä Raasulista etelään poltetun Sahajoen rautatiesillan luota saatiin vielä näiden lisäksi yksi veturi ja parisenkymmentä rautatievaunua.
Yhtä suurta hämmästystä herätti Raudussa kärsitty tappio Pietarissakin. Kaikki hyökkäysaikeet Rautuun päin kerrassaan raukesivat. Pietarin punaisiin lehtiin alkoi ilmestyä kirjoituksia, joissa Raudun pakolaiset kuvasivat kokemuksiaan vakuutellen, että Raudun rajalla oli valkoisilla vähintään 15.000 miestä valmiina rynnistämään rajan yli punaista Pietaria kohti.
Se oli masentava tieto ja antoi tarpeeksi ajattelemisen aihetta. Äkkiä huomattiin, että aivan punaisen Pietarin nurkkajuurella kohotti uhkaavana päätään uusi mahti, vapaa Valkoinen Suomi, jonka olemassaolosta tähän saakka ei oltu tahdottu tietää mitään. Oli kyllä kuultu, että jossakin kaukana Keski- ja Pohjois-Suomessa oli valkoisia alueita, mutta kaikki olivat olleet vakuutettuja, että ennen pitkää nekin läikät hukkuisivat yli Suomenniemen leviävään punaiseen mereen. Nyt näyttivät kuitenkin odotukset rupeavan pahasti pettämään, punaisten päivät Suomessa ja sen mukana myöskin venäläisyyden päivät näyttivät olevan luetut.
Siinä Raudun voiton poliittinen ja moraalinen merkitys. Se oli ensimmäinen kouraantuntuva opetus venäläisille, että Suomi lähtee kulkemaan omia teitään, on saanut tarpeensa itämaisesta komennosta ja rakentaa rajapyykkinsä selviksi. Maata hakemaan oli venäläiset sotilaat Rautuun viekoteltu. Taisteluun lähtiessä oli heille kuuleman mukaan luvattu, että Suomen vihattujen porvarien maat jaetaan punasotilaiden kesken sitä mukaa kuin maata ehditään vain vallata. — No, olivathan kyllä Rautuun jääneet saaneetkin maata sen verran kuin ikuista untaan nukkuakseen tarvitsivat. — Mutta muun maansa pitivät suomalaiset itse, pahasti poltti näppinsä, jos meni heiltä sitä kärkkymään.
Epäilemättä tämä Raudussa annettu opetus oli omiaan jäähdyttämään ryssien taisteluhalua myöskin muilla Suomen rintamilla. Tähän saakka oli niille rintamille saatu aina lupauksin ja voitontoivein vapaaehtoisia houkutelluksi. Nyt ei niihin lupauksiin ja voitontoiveisiin enää kukaan uskonut, ja niinpä saivatkin Suomen kapinalliset nähdä apulähteidensä rupeavan vähitellen ehtymään.
Raudun voitto saatiin samana päivänä kuin Tampereen suuri voitto. Se oli ensimmäinen kaunis ja suuri päivä Suomen vapaussodan historiassa. Juhlamielin sitä päivää vietettiinkin koko Valkoisessa Suomessa, vieläpä punaisten vallan alla huokailevassakin, sillä se päivä lupasi pian vapauden aamun valkenemisen koko maalle.
Tampereen voiton rinnalla jää Raudun voitto ehkä vaatimattomaan varjoon vapaussodan muistoja juhlittaessa. Mutta sillä on aina oma, aivan erikoinen merkityksensä, juuri tuo merkitys, jota edellä painotin.
Mutta puhtaasti sotilaallisena saavutuksenakin se oli sangen huomattava. Ensiksi se lopullisesti turvasi Karjalan rintaman aseman, poisti näihin saakka uhkaavana häilyneen sivustaiskun vaaran. Toiseksi se tasoitti tien valmiiksi Kiviniemestä Viipurin–Pietarin rataa kohti suuntautuvaa hyökkäystä varten, kun Viipurin kohtalon hetki oli joutunut. Ilman edellä käyvää Raudun valloitusta ei hyökkäysmarssi Viipurin–Pietarin liikeyhteyden katkaisemiseksi olisi voinut tulla niin nopeana ja täydellisenä yllätyksenä kuin se sittemmin tuli. Toisin sanoen, Raudun voitto edisti osaltaan yleisen strategisen suunnitelman onnellista toteuttamista.
***
Raudun voittoa ei saatu ilmaiseksi. Se vaati raskaat uhrit kaikilta siinä mukana olleilta joukko-osastoilta, ehkä suhteellisesti raskaammat kuin yksikään toinen vapaussotamme mainehikkaista voitoista. Aivan tarkkoja numeroita mieshukasta on kyllä vaikea esittää, kun viimeisiinkin taisteluihin otti Karjalan I:sen rykmentin pienempiä ja jääkärijoukkojen lisäksi osaa erinäisiä pienempiä joukko-osastoja, jotka oli vasta viime hetkessä tuotu rintamalle eivätkä oikeastaan kuuluneet vielä minkään joukko-osaston rulliin. Jommoisellakin varmuudella voi kuitenkin sanoa, että viimeisten suurten taistelujen aikana kaatuneina kärsitty mieshukka nousi noin 400 mieheen. Tästä tuli VIII:nnen jääkäripataljoonan osalle 106 miestä, loput muiden, enimmäkseen Karjalan I:sen rykmentin joukkojen osalle. Mieshukan suhteellinen suuruus käy täysin selville vasta sitten, kun mainitsemme, että taistelussa mukana olleiden joukkojen lukumäärä korkeimmillaan ollessa, sitten kun jääkärit olivat saapuneet, nousi tuskin 2000 mieheen. Päällystöstään menettivät useat joukko osastot parhaat miehensä. Ennemmin on jo mainittu pataljoonan päälliköiden Lindbergin ja Aschanin kaatuminen. Mutta näiden lisäksi meni monta muuta, joiden nimet liittyvät häviämättömästi Raudun sankarimuistoihin.
Kaatui lopuksi myös Raudun taistelujen uupumattomin ja ihailtu sankari, alusta alkaen mukana ollut Veikko Läheniemi. Kohtalo oli kuitenkin hänelle suopea. Hän sai elävin silmin nähdä Raudan loistavan voitonpäivän ja kaatui vasta noin viikkoa myöhemmin Kivennavan Kauksamolla, jonne saakka hän Karjalan I:sen rykmentin joukkojen etunenässä jo ennätti pataljoonineen samota, ennen kuin yleinen hyökkäys Viipurin–Pietarin rautatietä vastaan alkoi.
Jääkärijoukoistakin kaatui sinä lyhyenä aikana, jonka ne ennättivät olla mukana, useita kyvykkäitä upseereja. Näistä mainittakoon kapteeni Koskenalho ja luutnantit Hakkila sekä Hakkarainen. Upseerien lisäksi kaatui vielä kymmenkunta kantajääkäriä.
Runsas oli siis tuonen sato. Mutta kaikki mukana olleet tajusivat, että Raudun taistelu oli taisteltava voittoon, ja niin annettiin sen vaatimat uhrit tinkimättä.
Ja kun ympäri laajan Karjalan maakunnan pitkillä veljeshaudoilla kohoavista muistomerkeistä luetaan usean nimen alta Raudun nimi, niin silloin muistetaan, myös aina, että nuo sankarit kaatuivat kotimaansa kynnyksellä. Heidät oli lähetetty rajaa puolustamaan, ja he puolustivat sen pelastaen maakuntansa hävittävän vainolaisen jalkoihin joutumasta.
Se on nouseville polville velvoittava esimerkki uhraamaan kaikkensa kauniin Karjalan hyväksi.