Rautu.
Raudun pitäjä, Viipurin läänissä, Karjalan kannakseIla, oli pinta-alaltaan 336,6 km2. Tämä alue oli suurimmaksi osaksi metsää. Peltoa oli v. 1920 4055 ha, ja v. 1939 6115 ha. Osa pinta-alasta oli myös suota.
Pitäjä rajoittui etelässä ja kaakossa Venäjän rajaan. Pieni Tungelmanjoki muodosti rajan Raasulin kylän kohdalla, josta se noin 5 km:n pituisen maarajan kautta yhtyi Raasulin kylän alla Koskijärveen, kulkien siitä Koskitsa-ojan kautta Hoikanjärveen, josta Hoikanojaa ja siihen yhtyviä sivuojia pitkin itäänpäin ja yhtyi Sirkiänsaaren kylän kohdalla Venäjältä päin tulevaan Viisjokeen seuraten sitä Korleen kylän laitaan saakka. Itäisellä rajalla oli Metsäpirtin pitäjä, kulkien tämä raja soiden ja metsien halki Tuusnaojaan, jota se seurasi Vaskelan kylän länsipuolitse Suvantoon. Raajun kylän itäpuolella erkani Raudun pitäjän raja Suvannosta ja kulki metsiä pitkin Sakkolan ja Raudun rajana länteen päin, yhtyen siellä Saajenojan vesistöihin. Lännessä kulki raja Saijanjokea pitkin, Valkjärven pitäjän rajaa seuraten, Mäkräjärven halki ja edelleen jokea seuraten Anttolan koskien kautta Lipolan mutkaan, josta alkoi jo Venäjän raja. Rajapitäjänä oli täällä etelä ja lounaiskulmalla Kivennavan pitäjä.
Maanlaatu Raudussa oli vaihtelevaa. Pellot, metsät, mäet, kummut, laaksot ja järvet vaihtelivat nopeasti. Raasulin, Liippuan, Maanselän ja Palkealan harjanteilta aukeni laaja näköala useampaan suuntaan. Näki vihreitä metsiä ja niiden välillä viljelysaukeamia asutuksineen tai järviä ja lampia siintävine selkineen. Matkamiehen silmä näki aina uutta silmiensä edessä, ja viehättyneenä seurasi hän maisemien vaihtelua. Seutu oli luonnonkaunista ei ainoastaan entisten rautulaisten, vaan myöskin ulkopuolisten matkustajain mielestä. Kirkasvetiset, hiekkarantaiset järvet antoivat seudulle oman viehätyksensä.
Raasulin ja Kärsälän kylien välillä olevassa metsikössä oli Kivisyrjä niminen paikka. Se oli pitäjän korkein kohta. Sanottiin sen olevan 205m merenpinnan yläpuolella. Kun siihen 1930-luvulla rakennettiin näkötorni, sai sieltä kiikarilla katsella useiden penikulmien päähän.
Raudun pitäjä käsitti seuraavat kylät: Aliska, Haapakylä, Haukkala, Huttula, Huhti, Kaskaala, Korlee, Kelliö, Keripata, Kuninkaanselkä, Kuusenkanta, Kopola, Kärsälä, Leinikylä, Liippua, Luukkolanmäki, Maanselkä, Miitronmäki, Miettilä, Mäkrä, Nuijala, Orjansaari, Palkeala, Pienporkku, Pienautio, Pirholanmäki, Potkela, Raasuli, Raudunkylä, Riikola, Ristautio, Räiskylä, Savola, Savikkola, Sirkiänsaari, Sumpula, Sunikkala, Suvenmäki, Suurhousu, Suurporkku, Terola, Tokkari, Vakkila, Variksela, Vehmainen ja Vepsa, yht. 46 kylää. Nämä kylien nimet olivat viimeksi käytännössä. Vuosisatojen kuluessa on joitain kyliä nimitetty muillakin nimillä. Viime aikoina oli Raudussa 860 maatilaa, joiden keskimääräinen pellon pinta ala oli n. 7 ha.
Huomatuimmat vesistöt olivat: Hoikanjärvi, Kirkkojärvi, Koskijärvi, Kerpaanjärvi, Likojärvi, Linnajärvi, Leinikylänjärvi, Mustajärvi, Mäkränjärvi, Niittyjärvi, Parikanjärvet, Pitkäjärvi, Porkunjärvi, Rautjärvi, Susijärvi, Tyklänjärvi, Töllikönjärvi, Valkjärvi, Vehmaistenjärvi.
Hauklampi, Hulkojanlampi, Huttulampi, Lemlampi, Likolampi, Kuikkalampi, Mutalampi, Osminalampi, Partalampi, Parkkalilampi, Puuminalampi, Tikatsunlampi, Valkialampi.Hoikanoja, Hulkoja, Kapakoja, Kylmäoja, Korleenjoki, Koskitsanjoki, Morsoja, Multsillanoja, Mustaoja, Orjansaarenoja, Porkunoja, Potkelanoja, Retusinoja, Ruoko oja, Saijanjoki, Savioja, Savottaoja, Suvanto, Tungelmaanoja, Tuusnaoja, Tyklänoja, Viisjoki, Välioja.Huomatuimmat sillat olivat: Anttolansilta, Kannikansilta, Korleensilta, Kylmänojan silta, Orjansaaren ojan silta, Potkelanojan silta, Porkun ojan silta, Ruoko ojan silta, Saarsilta, Saviojansilta, Savotansilta, Siessilta, Sumpulan sillat, Tuusnaojan sillat.
Huomatuimmat mäet olivat: Ampaarmäki, Anttolanmäki, Hiijenkukkula, Hulkojanmäki, Huttulanmäet, Heramäki, Hietalanmäki, Kokkomäki, Koskijärven kukkula, Kiehuvanlähteenmäki, Kylmänojanmäki, Linnamäki, Liippuanmäki, Maljamäki, Multsillanmäki, Mustilanmäki, Olperinmäki, Omeljanpalteet, Orlovanmäki, Oravanmäki, Rikomäki, Riikolanmäki, Saarsillan mäet, Selkiinmäki, Siessillan mäki, Seppälänmäki, Tattarpalteet, Tiaisenmäki, Tungelmaan palteet, Tyklänmäki, Vierumäki ja Väärämäki.
Huomatuimmat suot olivat: Hoikankorvet, Kultalähteensuo, Laakiasuo, Likosuo ja Lumisuo.
Yleisemmin esiintyvät sukunimet viime aikoina olivat: Loponen, Ihalainen, Pekkanen, Pietiäinen, Puranen, Lallukka, Pusa, Leppänen, Paukku, Paukkunen, Lattunen, Partanen, Jantunen, Sappinen, Hännikäinen, Valkonen, Kerminen, Poduschkin, Intke, Jäske, Vaskelainen.
Raudun asukasluku on aikojen kuluessa vaihdellut suuresti. Varhaisempina aikoina, sota ja vainovuosien jälkeen oli pitäjän asukasmäärä kovin vähäinen. Mutta rauhankausina lisääntyi se nopeasti. Suurimmillaan näyttää asukasluku olleen v. 1917, jolloin oli n. 6.500 henkeä. Vuoden 1918 sodan johdosta väheni asukasluku huomattavasti. Irtolaisväestöstä silloin huomattava osa muutti pois paikkakunnalta sekä Venäjälle että Suomeen. Sota myöskin otti uhrinsa. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, eli v. 1937 oli Raudussa 6.041 henkeä. Peltoa oli silloin vähän yli 1 hehtaari asukasta kohti.
Mistä Raudun väestö oli sitten alunperin kotoisin? Tämä kysymys varmaan askarruttaa monen entisen rautulaisen ajatuksia.
Manalle mennyt rautulainen kansakoulunopettaja Eetu Karhunen, joka harrasti historiantutkimista, kirjoittaa tästä eräässä kirjoituksessaan seuraavaa: ”Kun sittemmin 1617 Stolbovan rauhassa Käkisalmen lääni ja Inkerinmaa joutui kokonaisuudessaan Ruotsille ja ruotsalaiset alkoivat itsepintaisesti ja pakkokeinojakin käyttäen vaatia näiden seutujen kreikkalaiskatolilaisia kääntymään luterilaiseen uskontoon, alkoi entinen väestö paeta suurissa joukoin Venäjälle, nousten heidän lukumääränsä 1600-luvun puolivälissä yli 4.000 perheeseen. Tilalle saatiin siirtymään Rautuun niin kuin muillekin puheena oleville paikkakunnille uutta luterilaista väestöä kauempaa Suomesta. Ne, näiden seutujen nykyisistä asukkaista, joiden nimenä on esim. Savolainen, Pohjalainen, Hämäläinen, Jääskeläinen jne. ovat todennäköisesti Venäjälle paenneiden kreikkalaiskatolilaisten tilalle 1600 luvulla muuttaneita siirtolaisia. Mainittakoon samalla, että Rautuun on silloin jäänyt runsaammin kuin muihin naapuripitäjiin kreikkalaiskatolisia, karjalaisia, koska heitä vielä nytkin on useita satoja. Se käsitys, että kreikkalaiskatolilaiset rajaseutulaiset olisivat venäläisiä, kuten usein luullaan, on väärä. He ovat päinvastoin rajaseudun vanhempia suomalaisia asukkaita uskonnostaan ja usein venäläisestä nimestään huolimatta, lukuun ottamatta suorastaan Venäjältä siirtyneitä perhekuntia, joita tavataan Muolaassa ja läntisen Kannaksen huvila asutusalueella.”
Tämä kirjoittajan käsitys lienee oikea. Olen tavannut muitakin sitä tukevia kirjoituksia. Tämän mukaan ovat siis kreikkalaiskatolilaiset Poduschkinit, Intket ym. Raudun vanhempaa kantaväestöä ja me luterilaiset Loposet, Ihalaiset ym. Suomesta siirtyneitä suomalaisia, jotka elettyämme Raudussa n. 300 vuotta, joudumme taas siirtolaisina muuttamaan Suomeen takaisin. Tämä toteamus lienee varmaan monelle entiselle rautulaiselle hyvin mielenkiintoinen. Ehkäpä joku meistä on sattunut pääsemään samalle seudulle, josta esivanhempamme ovat 300 v. sitten Rautuun lähteneet.
Tätä ei ole ymmärrettävä suoraviivaisesti siten, että kaikki luterilaiset olisivat muualta Suomesta muuttaneita, ja kaikki kreikkalaiskatoliset paikkakunnan vanhempaa väestöä. Osa luterilaisista oli luonnollisesti myös paikkakunnan kantaväestöä ja osa muualta siirtyneitä. Jatkuihan tämä siirtyminen vielä nykypolven aikanakin. Olivathan tuntemamme Hollarit, Lemolat, Rajalat, Rahikat, Suurpäät, Sundellit, Satamat ym. lukuisat perheet muualta Suomesta Rautuun siirtyneitä. Myöskin Inkerinmaalta, jossa asui runsaasti suomalaisia, uskonnoltaan sekä luterilaisia, että kr. kat., muutti aikojen kuluessa Rautuun uutta väestöä, esim. Husut, Härköset, Kähärit ym. Vähitellen ovat siirtyneet sekä kanta asukkaat sulautuneet toisiinsa, ja niin muodostui rautulainen väestö.
Vaikka rautulaiset kuuluivatkin kahteen eri uskontosuuntaan, luterilaisiin ja kr. katolilaisiin, ei ristiriitoja uskonasioista heidän välillään tiedetä syntyneen, ei ainakaan nykypolven aikana. Kumpikin suunta piti arvossa ja kunnioitti, paitsi omaa, myös toisen uskontoa. Käytiinpä hyvin yleisesti myös toisen suunnan kirkossa ja muissa uskonnollisissa tilaisuuksissa. Kaikenlainen kanssakäyminen eri uskoa tunnustavien kesken, myöskin avioliitot, olivat hyvin yleisiä.
Maamme itsenäistymisen, 1918 jälkeen alkoivat monet kreikkalaiskatolilaiset, joilla oli vierasperäisiä sukunimiä suomalaistaa niitä. Poduschkineista tuli tällöin Tyynysiä, Pahomoffeista Vainioita, Jelisejeffeistä Valmuja jne.