Köyhäinhoito Raudussa
Köyhäinhoitoa voidaan hyvin pitää jonkinlaisena yhteiskunnan sivistyksen ja kehityksen mittapuuna, eli puntarina. Miten yhteiskunta hoitaa avun tarpeessa olevia köyhiä ja sairaita jäseniään, se riippuu yleisemmin siitä, miten korkealla kehitystasolla yhteiskunta itse ja sen omavaraiset jäsenet ovat. Ei luonnollisesti voida vaatia, että yhteiskunta järjestäisi avun tarpeessa oleville jäsenilleen korkeamman elintason, kuin missä se itse, eli sen maksavat jäsenet elävät. Mutta jättää avuntarpeessa olevat onnettomat puutteeseen ja kurjuuteen kuolemaan, se ei sovi sivistyneelle yhteiskunnalle.
Köyhäinhoito Raudussa oli läpikäynyt monivaiheisen kehityksen. Runsaan ihmisiän puitteissa ehti se kehittyä alkuperäisestä muodostaan täysin nykyaikaiselle tasolle. Tässä yritämme lyhyesti kuvata sen kehitysvaiheita. Lahjoitusmaa aikoina, ennen vuotta 1880 oli köyhäinhoito seurakunnan, eli kirkon asiana. Molemmat seurakunnat, sekä luterilainen, että kreikkalaiskatolilainen pitivät huolta omista köyhistään. Varat tarkoitukseen koottiin kolehdeilla kirkoissa ja almuina kirkon ovilla. Puinen vaivaisukko oli usein kirkon ovilla almuja anomassa. Sanotun vuoden jälkeen alettiin ”vaivaishoitoa” varten koota varoja yleisellä veronkannolla. Kunnat velvoitettiin kantamaan varoja, ja huolehtimaan vaivaishoidosta. Kun kuntakokous oli kunnan ensimmäinen toimielin, jouduttiin siellä näitä asioita pohtimaan. Kuntakokouksen pöytäkirja 21 päivältä kesäkuuta v. 1881 kertoo tästä mm. seuraavaa: ”Vaivais Ruoti luettelo tarkastettiin ja hyväksyttiin. Määrättiin kunnallislautakunnan esimies ylöskantamaan köyhien kassaan kuusi ruplaa Ruotivakanssi rahaa Suomen valtion nimissä olevista tiloista tässä kunnassa.”
Vuotuinen ylöskanto köyhien kassaan oli siis vain kuusi ruplaa. Paljonko tällä rahalla oli huollettava, selviää seuraavan vuoden kokouksen pöytäkirjasta. Tällöin hyväksyttiin uusi Ruoti hoitojärjestelmä. Sen mukaan jakaantui pitäjä 26 Ruoti piiriin, eli yksi ruotilainen muodosti aina yhden piirin. Jokaiseen piiriin määrättiin johtomi”, siis yksi johtomies joka ruotilaiselle. Miten tämä Ruoti järjestelmä käytännössä toimi, sitä ei pöytäkirjoissa lähemmin selosteta, mutta vanhojen muistitietojen mukaan tapahtui se siten, että ruotilainen kulki tai kyydittiin talosta taloon johtomiehen osoituksen mukaan. Eli talossa määrätyt päivät, tai viikot, ja muutti taas toiseen taloon. Kun puhuttiin vaivaishoidosta, tarkoitettiin tällä sitä, että vain ruumiillisesti tai henkisesti viallisilla, sokeilla, rammoilla, raajarikoilla ym. sellaisilla, oli oikeus nauttia tätä yhteiskunnan huolenpitoa. Me voimme kuvitella, ettei tämä huolenpito ollut kehuttavaa, ja että ruotilainen sai nähdä yhtä ja toista talosta taloon vaeltaessaan. Tyly kohtelu ja huonot ruuat eivät liene olleet harvinaisia. Luonnollisesti sattui matkan varrella hyviäkin ihmisiä, jotka kohtelivat ystävällisesti ja antoivat hyvän hoidon.
Vuonna 1884 sai Rautu Vaivaishoitosääntöjen Suomennoksen. Sen lunastus oli 12 mk ja annettiin se kirkkoherra K. Vilenin huostaan. Vuonna 1887 tulee jonkinlainen muutos ruotijärjestelmään. Kuntakokouksen pöytäkirja kertoo siitä mm. seuraavaa: ”Hyväksyttiin, ja noudatettavaksi otettiin uusi työruotu jako, seurakunnan vaivaisten hoitoa varten, ja määrättiin myös tässä tilaisuudessa kuhunkin ruotuun ruotuvaivainen, sekä annettiin ruotusetelit ruotujen kaitsijamiehille, niin kuin vaivaishoitokunnan pöytäkirja tänä päivänä lähemmin osoittaa.”
Näihin aikoihin huolehtivat vaivaishoidosta sekä kunta, että seurakunnat yhdessä. Kuntakokouksen pöytäkirjoissa on merkintöjä varojen kannosta luterilaisen ja kr. kat. seurakunnan vaivaiskassaan. Vaivaishoito alkaa tarvita varoja yhä enemmän. Talot, jotka luonnossa elättivät ruotilaisensa, pääsivät luonnollisesti pienemmillä rahamenoilla. Mutta jos sattui poikkeustapaus, ettei jollekin talolle riittänyt ruotilaista, sai se suorittaa rahassa koko rasituksen. Niinpä esim. talolliset Knut Muukka Mäkrän kylästä ja David Nahkuri Vepsän kylästä, jäivät ruotujaossa tähteeksi, ja määrättiin suorittamaan rahassa vaivaiskassaan, edellinen 1 rupla 62 kop. ja jälkimmäinen 78 kopekkaa vuosittain.
Jonkinlaista tarkastustakin on vaivaishoidolla niihin aikoihin ollut. Läänin piiritarkastaja saattoi joskus kirjeellisesti vaatia selityksiä miten vaivaisia on hoidettu. Kerrankin, on kuntakokous lausuntonaan esittänyt seuraavaa: ”Mitkä yli ikäiset ovat niin heikkoja, että ruodulla kuljettaminen on heille rasitukseksi, tai muutoin sopimatonta, niin niille on hankittu vakinainen kortteeri ja hoito.”
Uutta vaivaishoito ohjesääntöä aletaan valmistella v. 1898 ja seuraavana vuonna se, saatuaan kuvernöörin vahvistuksen, astuu voimaan. Tämän mukaan jaetaan kunta vaivaishoitopiireihin ja kuhunkin piiriin valitaan vaivaishoidon tarkastaja. Ensimmäisiksi tarkastajiksi vuoden 1900 alusta kolmeksi vuodeksi valittiin seuraavat henkilöt:
1) Vehmais, Haukkalan piiriin: Paavo Pappinen.
2) Leinikkälän, Haapakylän piiriin: Filip Lius.
3) Mäkrän piiriin: Simo Ihalainen.
4) Orjansaaren, Miitronmäen, Luukkolanmäen piiriin: Samuli Partanen.
5) Vepsan, Suvenmäen, Suurhousun, Miettilän piiriin: David Nahkuri.
6) Kopolan, Kärsälän piiriin: Tuomas Tuokko.
7) Raasulin, Liippuan, Niittyjärven, Nuijalan, Savolan piiriin: Yrjö Termonen.
8) Pirholanmäen, Huttulan, Ku’usenkannan, Maanselän, Terolan, Tokkarin piiriin: Antti Heinonen.
9) Keripadan, Sunikkalan, Pienporkun, Varikselan piiriin: M. Pennanen
10) Vakkilan, Savikkalan, Potkelan piiriin: Matti Monto.
11) Raudunkylän, Räiskölän, Ristaution, Pienaution, Suurporkun piiriin: Aapro Mörsky.
12) Kuninkaanselän, Kaskaalan piiriin: Samuli Sappinen.
13) Riikolan, Palkealan, Aliskan piiriin: Tahvo Kiuru.
14) Huhdin piiriin: Antti Sappinen.
15) Sirkiänsaaren, Korleen piiriin: Mikko Pusa.
Kolmen vuoden kuluttua pienennettiin näitä vaivaishoitopiirejä, lisäämällä niiden lukumäärää 15-21. Uusia tarkastajia valittiin ja entisiä valittiin uudelleen.
Kunnallislautakunta huolehti ja vastasi vaivaishoidosta aina vuoteen 1920 saakka, jolloin se erotettiin kunnallislautakunnalta, ja perustettiin erikoinen vaivaishoitolautakunta. Tähän vaivaishoitolautakuntaan valittiin puheenjohtajaksi maanviljelijä Hj. Vesalainen Mäkrältä ja piirimiehiksi: 1) Kirkonkylän piiriin N. Vaskelainen; 2) Raudunkylän piiriin V. Lilloiva; 3) Palkealan piiriin A. Poduschkin; 4) Huhdin piiriin D. Sorvali; 5) Raasulin piiriin A. Lattunen; 6) Suvenmäen piriin M. Pekkanen; 7) Orjansaaren piiriin T. Kuronen; 8) Mäkrän piiriin Hj. Vesalainen; 9) Vehmaisten piiriin A. Murto.
Jo seuraavana vuotena aletaan vaivaishoitolautakuntaa nimittää köyhäinhoitolautakunnaksi. Vuonna 1922 hyväksyttiin ja käytäntöön otettiin köyhäinhoito ohjesäännöt. Köyhäinhoitolautakunnan esimieheksi valittiin maanviljelijä Matti Valkonen. Vuonna 1924 valittiin köyhäinhoitolautakunnan esimieheksi kanttori J. H. Kosonen. Vuonna 1927 valittiin köyhäinhoitolautakunnan esimieheksi maanvilj. Matti Pulakka, sekä jäseniksi, eli piirimiehiksi seuraavat: Kirkonkylän piiriin Simo Loponen; Raudunkylän piiriin Aleks. Holttinen; Palkealan piiriin Matti Pusa; Huhdin piiriin D. Sorvali; Raasulin piiriin Antti Lattunen; Suvenmäen piiriin Mä tti Pekkanen; Orjansaaren piiriin Tuomas Kuronen; Mäkrän piiriin. Matti Kuronen; Vehmaisten piiriin Aug. Murto. Jokaiseen piiriin valittiin myös kaitsija, mutta käytännössä ei heidän toiminnallaan ollut sanottavaa merkitystä.
Matti Pulakka oli esimiehenä lyhyemmän ajan. Hän erosi tultuaan valituksi rahastonhoitajaksi. Vuoden 1928 alusta tulee köyhäinhoitolautakunnan esimieheksi maanviljelijä Hannes Ihalainen Mäkrältä. Muu köyhäinhoitolautakunta jää entiselleen, paitsi että Vehmaisten piiriin tulee A. Murron tilalle T. Honkanen. Vuoden 1934 alusta tulee köyhäinhoitolautakunnan esimieheksi maanvilj. Matti Partanen, Orjansaarelta ja jäseniksi seuraavat: Kirkonkylän piirin Eino Valkonen; Raudunkylän piiriin Aleks. Holttinen; Palkealan piiriin Heikki Paakkinen; Huhdin piiriin D. Sorvali; Raasulin piiriin Antti Lattunen; Suvenmäen piiriin Matti Pekkanen; Orjansaaren piiriin Edvard Junni; Mäkrän piiriin Hannes Ihalainen; Vehmaisten piiriin Tuomas Honkanen; Aseman piiriin Matti Kuronen.
Vuonna 1936 perustetaan kuntaan köyhäinhoitolautakunnan tilalle huoltolautakunta. Sille hyväksytään ohjesääntö, jolle haetaan vahvistus. Huoltolautakunnan puheenjohtajaksi valitaan Hannes Ihalainen ja jäseniksi Kirkonkylän piiriin Martta Tukiainen; Raudunkylän piiriin Matti Loponen; Palkealan piiriin Tahvo Sappinen; Huhdin piiriin Ari Uramo; Raasulin piiriin Antti Lattunen; Suvenmäen piiriin Matti Pekkanen; Orjansaaren piiriin Edvart Junni; Mäkrän piiriin Nikolai Sidoroff; Vehmaisten piiriin Tuomas Rastas; Aseman piiriin Tuomas Kähäri.
Tämä köyhäinhoitolautakunnan tilalle tullut huoltolautakunta oli viimeinen Raudussa toiminut köyhäinhoitoelin. Tämän toimiaikana vv. 1937-39 järjestyi tämä toimiala kokonaan uudenaikaiselle kannalle. Rakennettiin kunnalliskoti ja köyhät, hoidon tarpeessa olevat koottiin sinne. Mutta tämä asia ansaitsee hieman yksityiskohtaisemmankin selostuksen.
Kunnalliskotiasia oli Raudussa ollut vireillä noin vuodesta 1920 lähtien. Kysymystä oli pohdittu, paitsi köyhäinhoitolautakunnassa, myös kunnanvaltuustossa. Kunnalla oli varattuna kaksikin paikkaa tähän tarkoitukseen nimittäin Potkelan hovi ja kaupp. Mikko Valkoselta ostettu kauppatalo Maanselällä. Köyhäinhoitotarkastajalle oli tehty esityksiä näiden talojen hyväksymisestä tähän tarkoitukseen. Tarkastaja oli käynyt niitä katsomassa. Edellisen paikan oli hän kohta hylännyt sen ahtauden vuoksi, mutta jälkimmäistä puoltanut ehdolla, että siihen tehtäisiin eräitä korjauksia. Kunnanmiehet harkitsivat asiaa sen kannattavaisuusnäkökohtia silmällä pitäen. Kun Potkelan hovin yhteydessä oli hyvä maatila, olisi mieluummin haluttu kunnalliskoti sinne. Valkosen talon maatila oli pieni ja pelättiin talon tulevan kunnalle liian suureksi rasitukseksi. Sen vuoksi talon kunnostaminen tähän tarkoitukseen siirtyi ajasta toiseen.
Sen jälkeen kun Raudun luterilainen seurakunta oli luopunut ylläpitämästä kahta papin virkaa ja tyytynyt vain yhteen pappiin, jäi toinen pappila vaille asukasta. Tällöin heräsi heti kunnanmiesten keskuudessa ajatus, että toisesta pappilasta voisi helpolla saada hyvän ja kannattavan kunnalliskodin. Asiasta tehtiin esitys seurakunnalle ja sai se siellä, luonnollisesti samojen kuntalaisten keskuudessa, suotuisan ratkaisun. Kunta osti seurakunnalta ison pappilan rakennukset ja pellot 225.000 mk hinnalla. Kauppa päätettiin 1936 ja sai se asianmukaiset vahvistukset. Isoon pappilaan päätettiin perustaa kunnalliskoti ja rakennushommiin ryhdyttiin heti. Vanha pappilan päärakennus korjattiin ja uusittiin. Viereen rakennettiin lisärakennus, johon alaosa laskettiin sementistä ja yläosa rakennettiin Potkelan hovin seinähirsistä, jotka olivat paksua, punaista honkaa. Muita rakentamiseen tarvittavia puutavaroita otettaan kunnan omasta, Potkelan hovin metsästä. Työt teetettiin päivätöinä kunnan laskuun, rakennusmies Juho Jäsken ollessa etumiehenä ja kunnalliskodin johtokunnan työn teettäjänä. Vuonna 1937 oli kunnalliskoti valmis, ja se voi ottaa vastaan asukkaansa. Se oli ilosanoma pitäjän eri kulmilla asustaville hoidokeille, kun saivat luvan muuttaa uuteen kunnalliskotiin. Vaeltaessaan sinne monenlaisilla kulkuneuvoilla, he vastaantuleville tuttavilleen selittivät, että: Meillä mennään nyt pappilaan, pappilaan. Ennen siellä asui vain herrasväkeä, pappeja perheineen. Nyt sinne saapuivat kunnan köyhät asumaan ja elämään, sekä myös ajan tullen kuolemaan.
Kunnalliskodin vihkiäiset pidettiin 17.8.1938. Tilaisuuteen oli kutsuttu, paitsi oman kunnan kunnanvaltuuston jäsenet ja muut kunnalliset luottamushenkilöt, myös huoltotarkastaja ja naapurikuntien edustajat. Melkein kaikki kutsutut olivat kutsua noudattaneet, ja tilaisuudesta muodostui erittäin arvokas ja muistorikas hetki.
Hoidokkimäärä kunnalliskodissa vaihteli 30-35 henkeen. Ne olivat enemmäkseen vanhoja naisia, myös joitain miehiä joukossa. Puhtaus ja järjestys oli talossa hyvä. Huoltotarkastaja ja maaherra ehtivät käymään talossa tarkastuksella. Kunnalliskodin johtajattarena ehtivät olla neidit Myllymäki, Vesalainen, Tikka ja Niikko. Johtokuntaan kuuluivat huoltolautakunnan puheenjohtaja H. Ihalainen, diakonissa Martta Tukiainen ja maanvilj. Aleks. Holttinen. Vain kolmatta vuotta sai talo toimia. Syksyllä 1939 oli surullinen tilaisuus kunnalliskodin pihalla. Kuorma auto ajoi pihalle. Hoidokit lastattiin siihen ja kuljetettiin Raudun asemalle. Siellä heidät sijoitettiin junaan ja lähetettiin sisämaahan, Pieksämäen seudulle sotaa pakoon.
Raudun kunnalliskodin sisäisestä elämästä kertoo entinen johtajatar rouva Syrjälä, o.s. Vesalainen, että talossa vallitsi hyvä järjestys ja kodikas tunnelma. Hoidokit olivat tyytyväisiä. Aamuin ja illoin kokoonnuttiin radion ympärille hartaustilaisuuksiin. Myös kirkkoherra kävi talossa pitämässä seurat noin kerran kuukaudessa. Hoidokeista jäivät hänen mieleensä Kannisen Mikko hauskan puhetapansa ja Rampasen Anni ainaisen hampaan pakotuksensa vuoksi. Se Annin hampaan pakotus ei näet asettunut muusta lääkkeestä kuin ”Jymy” tupakasta, jota hän pani hampaan koloon. Vaikka lääkäri otti tämän rikkinäisen ja pakottavan hampaan pois, vaati se senkin jälkeen tämän erikoislääkkeensä.
Kunnalliskodin yhteydessä ansaitsee vielä maininnan talon etevä keittäjätär neiti Anna Jalometsä. Hän oli toimessaan koko talon olemassaoloajan. Hän oli kuin talon hyvä hengetär, sekä hoidokkien että johtajattarien suosima. Johtajattarien vaihtuessa pysyi hän paikallaan, sillä talon asukkaat ja tavat tuntien oli hän suurena apuna talon kaikenpuoliselle menestymiselle.
Köyhäinhoitomenot olivat viimeisinä vuosina noin 400.000 mk vuodessa. Tämä ei kuitenkaan kokonaisuudessaan jäänyt kunnan rasitukseksi, sillä korvauksina valtiolta, muilta kunnilta ja yksityisiltä saatiin samanaikaisesti lähes 200.000 mk vuodessa. Tämä korvausten periminen aiheutti kuitenkin huoltolautakunnan puheenjohtajalle huomattavan työmäärän, sillä se summa kertyi useista kymmenistä asioista. Useimmiten oli korvaukset perittävä oikeustoimin, lääninhallitusten ja Korkeimman hallinto-oikeuden kautta.
Kunnalliskodin maatalous
Kunnalliskodin yhteydessä oli hyvää peltoa yli 30 hehtaaria ja lisäksi lähellä olevassa kunnan omistamassa Potkelan tilassa yli 20 hehtaaria, joten nämä tilat yhdistämällä saatiin kunnalliskodin maatilalle peltoa noin 55 hehtaaria. Kunnanvaltuusto luovutti nämä pellot huoltolautakunnalle viljeltäväksi kunnalliskodin ja sen maatilan yhteydessä. Huoltolautakunta päätti ottaa maataloutta hoitamaan ammattitaitoisen maataloustyönjohtajan. Paikka julistettiin haettavaksi, ja 28:sta hakijasta valitsi huoltolautakunta tähän toimeen 1937 maataloustyönjohtaja Arvo FrändiIän. Hän oli rautulaisille tunnettu, ollessaan Suomen Hypoteekkiyhdistyksen omistaman tilan hoitajana Orjansaaren kylässä. Hän astui heti toimeen ja ryhtyi tarmokkaasti ohjaamaan tätä huomattavan suurta maataloutta. Rakennuksia kunnostettiin, hevosia, karjaa ja kalustoa ostettiin. Kun maat olivat hyvälaatuisia, alkoivat ne heti työntää heinää, viljaa ja juurikasveja. Myös sokerijuurikasta alettiin viljellä ja menestyi se hyvin. Heinää tuli niin runsaasti, että sitä voitiin myydä suuret alat jo kesällä seisaallaan. Viljan viljelyksessä pyrittiin parhaisiin laatuihin, ja sitä myytiin siemeneksi. Karjanhoidossa pyrittiin myös korkeatuottoisiin, kantakirjoihin kelpaaviin lehmiin ja sikoihin. Talosta tuli lyhyessä ajassa hyvin kannattava. Kunnalliskodin puolelle luovutettiin kaikki mitä se tarvitsi, leipä, liha, maito, voi, perunat, juurikasvit. Kun kunnalliskoti ei ehtinyt kaikkea kuluttaa, myytiin ylijäämä kauppaliikkeille. Vehnän viljelys menestyi erittäin hyvin. Kun se näin omassa talossa tuotettuna oli halpaa, annettiin hoidokkien syödä vehnästä runsaasti ja siten säästettiin vastaavasti muita ravintoaineita.
Hoidokit olivatkin tähän erittäin tyytyväisiä. Kehuivat heitä katsomaan tulleille tuttavilleen, miten paljon saivat talossa syödä vehnästä. Syksyllä 1939 saatiin myös tilalta hyvä sato, mutta se jäi suurimmaksi osaksi käyttämättä. Viljaa jäi tuhoutumaan arviolta seuraavat määrät: Ruista 15.000 kg. Vehnää 12.000 kg. Ohraa 7.000 kg. Kauraa 30.000 kg. ja hernettä 500 kg. Lisäksi perunaa 30.000 kg. ja muita juurikasveja 12.000 kg. Sokerijuurikassato ehdittiin lähettää tehtaalle.
Silloin oli talossa 5 hevosta, 12 nautaa, 5 hiehoa, 6 sikaa ja 10 porsasta. Koneistoa oli: Öljymoottori, kylvökone, sokerijuurikkaan kylvö ja harauskone, väkilannoitteiden levityskone, leikkuukone, niittokone, haravakone, puimakone, lajittelija, 2 viljan kuivaajaa, sekä täydellinen peltotyökalusto ym. Maatilan hoitokuntaan kuuluivat mainitun työnjohtajan lisäksi huoltolautakunnan puheenjohtaja H. Ihalainen ja jäsen M. Loponen. Jos tämä talo olisi saanut rauhassa toimia ja kehittyä, olisi siitä muodostunut hyvin kannattava mallitalo. Alkuvuodet antoivat hyvää aihetta tällaiselle otaksumalle. Mutta sota tuli väliin ja keskeytti tämän talon kehityksen.
Terveydenhoito
Terveydenhoitoasioista mainitaan Raudun kuntakokouksen pöytäkirjoissa ensi kerran 26.10.1881, jolloin rokotusluettelo hyväksyttiin. Yhdistettyyn kätilön ja rokottajan virkaan valittiin 23.4.1888 Amalia Ilvonen Polvijärven seurakunnasta. Seuraavana vuonna 25.6.1889 valittiin kätilön ja rokottajan virkaan Matilda Sjöman Helsingistä.
Terveydenhoito ohjesääntöä aletaan laatia v. 1891. Sitä käsitellään useassa kokouksessa, kolmen vuoden aikana, muutetaan pykäliä ja hylätään koko ehdotus. Vasta 26.6.1893 onnistutaan saamaan aikaan sellainen terveydenhoito ohjesääntö, joka kuntakokouksessa hyväksytään. Kätilön ja rokottajan toimeen ei aluksi saada pysyväistä henkilöä. Vuonna 1895 valitaan taas tähän toimeen uusi henkilö, Amanda Kekäläinen Pyhäjärveltä.
Vuonna 1897 esitetään kuntakokoukselle, että Sakkolan lääkäri kutsuttaisiin käymään Raudussa kerran kuukaudessa, josta kunnan tulisi suorittaa korvausta 50 mk kerralta. Kuntakokous ei tähän kuitenkaan suostu. Todennäköisesti on näihin aikoihin liikkeellä jotain kulkutautia, koska kunta velvoitetaan ylläpitämään tilapäistä lasarettia, eli sairastupaa. Tämä on kaupp. Kermisen talossa Orjansaaressa.
Kätilön ja rokottajan toimeen valitaan taas 22.12.1898 uusi henkilö, Klaara Liljeberg, Pyhäjärveltä. Tämä kuitenkin kieltäytyy tulemasta ja seuraavan vuoden alussa 8.2.1899 valitaan tähän toimeen neiti Ida Maria Jakobsson. Hän on kaikille rautulaisille tunnettu, sillä hän hoiti tätä virkaa eli tointa 33 vuotta yhtäjaksoisesti. Hän oli syntynyt Heinolan kaupungissa 12.3.1870, ja vuonna 1906 meni hän naimisiin Raudun silloisen kunnallislautakunnan esimiehen Heikki Ihalaisen kanssa, joten neiti Jakobssonista tuli rouva Ihalainen. Hän suoritti Raudussa erittäin pitkän ja ansiokkaan päivätyön. Tuskinpa lienee siellä ollut ainoatakaan taloa tai mökkiä, jossa hän ei olisi käynyt. Aina vuoteen 1921 saakka oli kunta yhtenä kätilöpiirinä, jota rouva Ihalainen yksin hoiti. Vasta sanottuna vuonna jaettiin kunta kahteen piiriin, ja toisen ’piirin hoitajaksi otettiin rouva Aino Thusberg Palkealasta.
Neiti Anna Fock Sumpulan hovista omasi suurta myötätuntoa ja harrastusta terveydenhoitoasiaan. Vuoden 1900 vaiheilla käytti hän omalla kustannuksellaan Sakkolan lääkäriä Raudussa. Vastaanotto oli järjestetty Sumpulan hoviin kerran ja myöhemmin kaksi kertaa kuukaudessa. Vuonna 1907 päätti kuntakokous anoa apteekkioikeuksia. Seuraavana vuonna päätettiin anoa apteekkia ja lääkäri saadaan käymään säännöllisesti kunnassa. Tehdäänpä esityksiä oman lääkärin saamiseksi. Vuonna 1909 laaditaan ohjesääntöä kunnanlääkärille. Sitä jauhetaan monessa kokouksessa ja muutetaan muotoon jos toiseenkin. Vuonna 1911 päätettiin julistaa kunnanlääkärin virka haettavaksi. Todennäköisesti ei ole hakijoita, koskapa jo seuraavana vuonna aletaan suunnitella yhteistä lääkäriä Metsäpirtin kunnan kanssa.
Vuonna 1913 uusitaan taas Sakkolan lääkärin kanssa sopimus, että hän rupeaa käymään Raudussa vastaanotolla kaksi kertaa kuukaudessa. Vuoden 1915 seuduissa saadaan vihdoin kuntaan oma lääkäri, ja myös apteekki. Lääkärinä on Kivinen ja apteekkarina Stud. 18.9.1920 valitsi kunnanvaltuusto kunnanlääkäriksi L. Malmgrenin. Hän hoiti tätä tointa menestyksellisesti aina vuoteen 1924 saakka, jolloin hän sanoutui irti. 3.2.1925 valittiin lääkäriksi H. Kymelä, mutta jo saman vuoden loppupuolella hänet irtisanottiin.
17.12.1925 valittiin lääkäriksi M. J. Leander, ja varalle Helge Fonselius. Viimemainittu tuli tointa hoitamaan ja hoiti sitä useita vuosia. Vuosina 1929-1930 ei kunnalla ollut vakinaista lääkäriä, vaan toimi oli väliaikaisten, nuorten lääkärikokelaitten hoidettavana. Vuosina 1930-32 hoiti lääkärin tointa Arvo Arvela. 24.5.1933 valittiin väliaikaiseksi kunnanlääkäriksi Mauno Airola, ja sen jälkeen kun hän oli suorittanut opiskelunsa loppuun, vallittiin hänet 13.1.1934 vakinaiseksi kunnanlääkäriksi.
Raudun Rouvasväenyhdistys, etunenässä rouva Anna Engman, edellä mainittu neiti Fock, oli vuosina 1926-29 ollut vilkkaassa toiminnassa sairashuoneen saamiseksi kuntaan. Oli pidetty ompeluseuroja, iltamia, myyjäisiä ja kaikenlaisia keräyksiä asian eteenpäin viemiseksi. Olikin saatu jonkin verran rahoja kokoon. Rouva Anna Karlsson lahjoitti tontin omistamastaan maasta kirkonkylässä ja sille tontille, kauniin koivikon keskelle ryhdyttiin rakentamaan isoa puutaloa, joka ristittiin ”Annalaksi”. Seinät ja vesikatto saatiin valmiiksi, mutta siihen loppuivat varat. Vuonna 1930 luovutettiin keskeneräinen talo Raudun kunnalle ehdolla, että se käytettäisiin terveydenhoitoa edistäviin tarkoituksiin.
24.4.1930 päätti kunnanvaltuusto rakennuttaa talon valmiiksi ja sijoittaa kunnanlääkärin siihen asumaan. Talosta tuli näin ensimmäinen kunnanlääkärintalo. Se ei kuitenkaan saanut kauan olla tässä tarkoituksessa, kun se tuhoutui suuressa tulipalossa 2.5.1935 ja sen mukana suuri osa muuta kirkonkylää. Kohta rakennettiin kuitenkin uusi lääkärintalo tiilestä entiselle tontille, ja se säilyi siksi kunnes sodassa tuhoutui. Kunnanlääkäri Airola asui perheineen näissä molemmissa taloissa. Hän toimi menestyksellisesti kunnanlääkärinä Raudussa aina vuoteen 1938 saakka, jolloin hän erosi, ja hänen tilalleen valittiin lääkäriksi H. Rainio.
Apteekkariksi Rautuun tuli Studdin jälkeen Arthur Hall, ja hänen jälkeensä Helmi Holgers. Palkealan puolen kätilö, Aino Thusberg toimi aina vuoteen 1939 sodan syttymiseen saakka. Rouva Iida Maria Ihalaisen siirtyessä eläkkeelle vuonna 1932, toimitti toisen kätilön tointa väliaikaisesti neiti Tukia, jonka jälkeen sen hoitajaksi valittiin neiti Martta Honkanen. Hän toimi virassaan sodan syttymiseen saakka.
12.3.1930 päätti kunnanvaltuusto ottaa kuntaan terveyssisaren. Terveyssisarina olivat: Helmi Kaunonen vv. 1930-34, Veera Könni 1935-37 ja sen jälkeen Katri Jääskeläinen.