Viina miehet villitsi
Raasulin kylän kohdalla teki valtakunnan raja suoran kulman, jonka sisällä, Venäjän puolella oli vuosisadan vaihteessa Unimäen kapakka. Se oli metsän keskellä, Pietariin menevän valtamaantien varrella, ja monet matkalaisista poikkesivat siinä hevosia lepuuttamassa ja lämmikeryyppyjä ottamassa. Talossa sai juoda viinaa niin paljon kuin halusi, mutta mukana Suomeen ei sitä saanut viedä. Vajaan kilometrin päässä oleva Suomen tullivartio tarkasti jokaisen matkalaisen, ja viina otettiin armotta pois. Sen vuoksi kävikin sanotussa kapakassa paljon Suomen puolenkin juoppoja, ottamassa vatsansa ja päänsäkin täyteen viinaa. He palasivat maantietä horjuvin askelin, laulaen ja hihkuen.
Ne, jotka ottivat viinaa mukaansa Suomeen, palasivat tavallisesti omia metsäteitään, ja useimmiten onnistuivat pääsemään viinoineen yli rajan. Tullivartijoita oli vain muutama mies, eivätkä he samanaikaisesti voineet kaikkialla olla. Venäjän vartion miehet eivät taas viinan vientiä halunneetkaan estää. Jos taas rajan ylittäjä sattuikin viinoineen kiinni joutumaan, ei siitä sen kummempia seurauksia ollut. Siitä selvisi pienellä sakolla ja tavaran menetyksellä.
Näihin aikoihin sattui, että eräs kylän räätäli oli ostamistaan tarpeista tehnyt kylän suutarille housut, ja suutari samoin räätälille kengät. Kumpikin oli pannut parastaan ja molemmat olivat uuteen valmisteeseen tyytyväisiä. Suutari arveli housut kenkiä arvokkaammiksi, ja siksi hän räätälin tavattuaan kysyi, paljonko hänen pitäisi maksaa hyvitystä rahassa. Räätäli harkitsi asiaa ja sanoi lopuksi: ”Jos panet hyvät litkat, niin menkööt vastatusten”. Suutari suostui tähän ilomielin ja tiedusteli millaiset litkat otettaisiin. Riittäisikö tsajut ja pullat oman kylän tsainoissa, vai pitäisikö olla oikein ”miestä väkevämpää”. Saisi olla oikein sitä viimemainittuakin, myönsi räätäli. Sovittiin sitten, että mennään yhdessä oikein Unimäen kapakkaan litkoja juomaan ja mentiinkin.
Ystävykset istuivat kapakan pöydän ääreen ja suutari tilasi tsaijua sekä sokeria runsaasti ja osti ”sorokoskan” viinaa. Sekoittivat ja nauttivat. Mieliala nousi lakkaamatta. Suutari kehui räätälin tekemiä housuja, ja räätäli suutarin tekemiä kenkiä. Lähtivät viimein kotimatkalle Suomeen. Jalat alkoivat jo pettää, mutta rinnatusten kulkien Ja ’toisiansa tukien, pääsivät he vielä kulkemaan eteenpäin. Venäjän vartion sivuuttivat onnellisesti. Suomen vartiota lähestyttäessä muistui suutarin mieleen, että pullossa oli vielä viinaa jäljellä ja se voitaisiin ottaa heiltä pois. He istuivat tienlaitaan ja joivat pullon tyhjäksi, heittäen sen sitten ojaan. Tämän jälkeen alkoivat jalat notkua yhä enemmän, ja vain vaivoin onnistuivat he pääsemään eteenpäin. Tullivartija Tuovinen oli tulliputkan akkunasta nähnyt miesten tulon ja epäillen heillä olevan viinaa, saapui heitä tarkastamaan. ”Onko viinaa?” kysyi hän. ”On meillä … on varmasti”, myöntävät miehet. ”Mutta sitä et meiltä nyt pois … ota … sillä se on … vatsassa …”
Huomaa kohta Tuovinenkin, ettei miehillä ole enää viinaa muualla kuin vatsassa, josta se on jo päähänkin noussut ja päästää miehet menemään. Vaivoin pääsevät nämä enää tullimäen ylös. Leveä valtamaantie on käynyt jo liian kapeaksi kahden jalkamiehen kulkea. He hoipertelevat ja horjuvat tien laidasta toiseen ja joskus tuupertuvat tielle mahalleen. Hyvätuulisuus haihtuu vähitellen ja äreä mieliala tulee tilalle …
Suutari ihmettelee, miksi ei hän enää pysy jaloillaan, ja miksi oikeanpuoleinen maantien oja niin vastustamattomasti vetää häntä puoleensa. Ei hän ennen ole näin vähästä viinasta tullut näin heikoksi. Viimein hän keksii syyn. Vika on räätälin tekemissä housuissa, jotka ovat hänen yllään. Ne housut ovat väärät ja kierot ja sen vuoksi ne vetävät kanavaan!
Hän ilmaisee ajatuksensa räätälille ja rupeaa tätä moittimaan huonojen housujen teosta. Sanoja seuraa teko. Hän töytäisee räätäliä kylkeen, niin että tämä suistuu kanavaan. Räätäli on samoin ajatuksissaan aprikoinut, miksei hän enää kestä tiellä, ja miksi tuo oikeanpuoleinen maantien kanava niin kovasti vetää puoleensa. Nyt kun suutari oli moittinut häntä väärien housujen teosta ja töytäissyt hänet kanavaan, huomaa hän heti, että vika on suutarin tekemissä kengissä, että ne ovat kierot ja väärät.
Ponnistaen viimeiset voimansa, nousee hän kanavasta tielle, töytäisee vuorostaan suutaria kylkeen, ja molemmat, tasapainonsa menettäen suistuvat oikeanpuoleiseen ojaan. Täällä he käyvät toisiinsa tukkaan, kauluksiin, vaatteisiin. Repivät ja raastavat, riitelevät, ähkivät ja puhkivat kunnes väsyvät ja nukkuvat maahan vatsalleen. Sattui Paakkisen Jussi kulkemaan siitä ohi. Huomasi kanavassa makaavat miehet. Luuli heitä kuolleiksi ja riensi heitä lähemmin tutkimaan. Huomasi kohta, ettei mitään hätää ollut. Miehet olivat vain nauttineet ”miestä väkevämpää”. Hän kiskoi heidät aidan raosta Klossnerin pellolle, pensaan suojaan ja jätti heidät siihen makaamaan …
Kun aurinko seuraavana aamuna kohosi Koskijärven yläpuolelle, heräsivät suutari ja räätäli unestaan. Kasvoissa oli mustelmia ja naarmuja. Vaatteet olivat likaisina ja repaleisina. Päätä kivisti ja pakotti. Mieliala oli molemmilla kovin matalalla. Huomasivat viimein, että se oli viina, joka oli heidät villinnyt ja tällaiseen tilaan saattanut. Sopivat ja lähtivät yhdessä kulkemaan kotiinpäin.