Rautua ristiin rastiin
Siitä on jo kymmeniä vuosia. Olin silloin nuori mies. Kuljin Rautua ristiin rastiin, pitkittäin ja poikittain. Katselin kotiseudun kyliä ja maisemia. Ajattelin, että ihmiset tekevät pitempiäkin matkoja maassamme, vieläpä ulkomaillekin. Miksi en siis minäkin seuraisi esimerkkiä, ja katselisi hieman ympärilleni. Kun minulla ei ollut rahaa pitempiin matkoihin, tyydyin matkustelemaan kotipitäjässä. Silloin oli kesä ja lämmin. Ilmat aurinkoiset. Kuljin pyörällä ja joskus jalankin. Kuljin hiljaa ja katselin ympärilleni.
Aloitin rajalta, Raasulin kylästä. Kuljin pitkin leveää valtamaantietä, ohi tienlaidassa olevien Myöhäsen, Kähärin, Lindebekin ja Kermisen talojen. Tiellä tuli vastaani useita hevosmiehiä, Pietariin menijöitä. Jokaisella oli kuormaa, maitoa, kermaa, vasikoita ym. Kermisen talon vierestä ylitti maantien Nuijalasta Kärsälään menevä kylätie. Kuljin kuitenkin edelleen maantietä. Raasulin kylä loppuikin tien laidassa olevaan Klossnerin taloon.
Alkoi pieni Savolan kylä. Tien laidassa olivat vain Pietiäisen ja Paukkusen talot. Myöhemmin rakennettiin kylään kansakoulu, joka kulki Raasulin koulun nimellä. Olin jo Liippuan notkossa. Taloja ja mökkejä oli siellä täällä. Tie nousi jyrkkää mäkeä ylös. Täällä ylempänä oli taloja tiheämmässä. Aivan tien laidassa olivat Termosen, Henttisen, Oravan, Hännikäisen ja Mankkisen talot. Täältä Liippuan mäeltä oli hyvä näköala kauas itään ja pohjoiseen. Kylän kohdalta erkanivat valtamaantiestä kylätiet kirkolle ja Miettilään. Kylä loppui Multsillan notkoon. Vähäinen oja virtasi poikki maantien, ja siihen oli rakennettu silta. Multsillan mäki oli mutkikas. Tien laidassa oli Pirholanmäen kylän metsiä. Tässä kylässä ei aikaisemmin ollut muuta kuin yksi talo, Pehkosen talo. Tämän talon kohdalta erkani kylätie Kärsälään ja Suvenmäelle.
Maanselän kylä oli vielä ylängöllä, joskaan ei enää yhtä korkealla kuin Liippuan ja Raasulin kylät. Paras näköala avautui kirkonkylälle päin. Pajarin talon kohdalta erkani kylätie Vepsaan ja Haukan talon kohdalta kirkolle. Maanselän hovi oli 200-300 metrin päässä maantiestä ja sinne erkani oma tiensä. Mikko Valkosen rakennuttama komea kauppatalo oli kylän keskellä, tien laidassa. Myöhemmin joutui talo kunnan omistukseen.
Maanselän kylästä laskeuduin alas Kylmänojan notkoon. Tässä notkossa kerrotaan Venäjän keisarin kerran seurueineen majailleen. Loistava hoviseurue oli pystyttänyt telttansa pienelle aukeamalle, ja majaillut siinä muutaman ajan. Lähiympäristö oli käynyt kuin ihmettä katsomassa. Myöhemmin sai tämä notko toisen, ylimääräisen nimen ”Kuoleman laakso” johtuen siitä, että kansalaissodassa v. 1918 kaatui notkelmassa ja sen lähiympäristössä satoja punaisia ja heihin liittyneitä venäläisiä sotilaita. Ne haudattiin tähän notkelmaan yhteen suureen veljeshautaan.
Nousin tästä notkosta ”Viijen tien ristille”, jota myös ”Orjanristiksi” kutsuttiin. Tämä nimitys: Orjanristi, on vanhojen ihmisten puheiden mukaan syntynyt siten, että lahjoitusmaajärjestelmän alkuaikoina käytettiin lahjoitusmaa-asukkaita, jotka olivat maaorjiin verrattavia, elävinä tienviittoina tässä risteyksessä. Hovien valtiaat komensivat alustalaisiaan vuoronsa perään ropottiin Viijen tien risteykseen, jossa näiden tuli neuvoa tietä matkustavaisille. Miten pitkäaikaista tällainen ropotissakäynti oli, siitä ei ole tietoa, mutta ainakin silloin, kun tästä ohi kuljin, oli suunnan näyttäjänä puinen viisilautainen tienviitta.
Tie erkani tästä Orjansaarelle, Maanselälle, kirkonkylään, Leinikylään ja Mäkrälle. Kuljin nyt kuitenkin suoraan viimemainittua suuntaa ja kohta olin Haapakylässä. Tien laidassa olivat Lallukan, Pekkasen ja Tepposen talot. Pieni kylätie erkani Leinikylän järvelle päin. Myöhemmin rakennettiin rautatie tämän kylän halki.
Mäkrän kylä oli pitäjän suurimpien joukkoon kuuluva. Järvet ja lammet antoivat sille oman kauniin leimansa. Tien laidassa olivat Kemppaisen, Sataman, Orloffin, Sidoroffin, Kallosen, Masalskin, Koirasen, Vesalaisen ja Hämäläisen talot. Sataman notkossa yhtyi tiehen kirkolta päin tuleva maantie ja erkani jälleen noin kilometrin päässä Viipuriin vieväksi tieksi. Leinikylän kaunis järvi oli aivan tien laidassa, Vesalaisen talon kohdalla. Järven kohdalla oli myös tasainen aho, jota oli käytetty leikkija urheilukenttänä, ja sen laidassa Mäkrän lauluseura ”Kipinän” talo. Pitkäaikainen kanttorimme Kosonen laulatti kyläläisiä niin ahkeraan, että talo saatiin vähitellen pystyyn. Nytkin, talon ohi mennessäni kuului sieltä avonaisesta akkunasta kuorolaulua. .. ”Ja sen silkkihuivin, jonka mulle annoit, sen punaraitaisen” … Myöhemmin talo tuli yhteiseksi kylän urheiluseura ”Sovinnon” ja Mäkrän nuorisoseuran kanssa.
Noin kilometrin päässä Leinikylän järvestä oli tien laidassa Rautjärvi. Nämä järvet yhdisti toisiinsa Välioja. Molemmat järvet olivat kalarikkaita. Niistä saatiin haukea, lalmaa, salakkaa, särkeä, ahventa ja joskus lohiakin. Kiiruhdin ohi metsäseudun ja nousin ylös Vääränmäen harjalle. Tähän loppui Rautu ja Sakkola alkoi. Merkillinen sattuma, että näiden pitäjien raja oli tässä kohdassa näin korkealla harjanteella. Näköala Rautuun päin oli laaja, aina Orjansaaren kylään saakka. Tämä Väärämäki oli kansan suussa antanut nimen sen juurella asuvalle metsänvartijalle. ”Vääränmäen Paavon” nimellä tunnettiin hänet ympäri pitäjän. Tämä leveä maantie Raasulista Väärämäkeen oli noin 20 km. pituinen.
Saijanjoki erotti Raudun ja Valkjärven pitäjät toisistaan. Tämän joen varrella oli hedelmällisiä niittyjä, jotka myöhemmin kun joki perattiin, otettiin viljelykseen. Seppälän järvi, eli Mäkrän järvi oli yhteydessä tähän jokeen. Usein keväisin, kun järvi oli vielä jäässä ja joki sulana, sahattiin jäähän uittoväylä, että puutavaraa voitiin esteettömästi uittaa jokea pitkin. Tässä joessa oli Siessilta. Sen alitse uitettiin järvestä tulevaa puutavaraa ja sen ylitse kulki Viipuriin menevä maantie. Saijanjoessa oli kaloja sekä rapuja.
Olin nyt tässä Siessillalla ja lähdin kulkemaan tietä pitkin Rautuun päin. Maisemat Mäkrän järvelle ja kylään olivat kauniita. Tien laidassa oli Purasien ja Ihalaisien taloja. Viimemainittujen taloja oli tässä Mäkrän kylässä toistakymmentä. Seppälän mäki ja Kokkomäki näkyivät tien laidassa oikealla. Partalampi oli myös tien laidassa Kokkomäen juuressa ja Kuikkalampi sen toisella puolella. Siitä erkani kylätie Orjansaarelle, ja oikotie Sipposen ja Rahikan talojen kautta toiselle maantielle, jota jo olin kulkenut. Sojakkain ja Kordejeffin talojen ohi kuljettuani olin taas edellä mainitsemallani maantiellä. Erkanin tästä tiestä Sataman notkossa ja käännyin kirkolle päin. Pusan kankaan ohi ja Iukelan sillan yli kuljettuani tulin Leinikylään. Tien laidassa olivat kultasepän ja vallesmannin talot. Tie erkani oikealle ja johti Viijen tien ristille. Kuljin kuitenkin vasemmalle, Leinikylän järven rantatietä pitkin. Ohitin Loposen talon ja Leinikylän hovin. Katselin kauniita maisemia, jotka avautuivat järvelle päin. Järvessä oli muutamia saaria, jotka antoivat maisemille oman leimansa. Hovi oli entisiä lahjoitusmaahoveja. Mahtava koivukuja oli sen kohdalla. Nämä koivut olivat varmaan jo satoja vuosia vanhoja, koska ne olivat juuresta niin paksuja, ettei syli mitenkään täyttänyt ympäri… Mitähän nämä koivut tietäisivät kertoa, jos ne puhua osaisivat? ajattelin…
Yli pelto- ja niittyaukeamien näkyi täältä Leinikylästä mahtava Raudun puukirkon torni ja sen vieressä kellotapuli. Kuljettuani yli Kannikan sillan ja ohi Pietiäisen mökin, tulin kohta Tikatsun kankaalle. Täällä yhtyi tiehen Vehmaisista tuleva kylätie. Tämä kangas oli mahtava petäjikkö, Sumpulan hovin maata. Sen laidasta alkoi Raudun kirkonkylä. Tämä oli pitäjän keskus. Yleiset rakennukset ja virastot olivat täällä. Kirkko, hautausmaat, pitäjäntupa, pankki, postikonttori, apteekki, viljamakasiini, osuuskauppa, ja yksityiskauppoja oli täällä. Mustilanmäen pappila näkyi noin puolen kilometrin päässä.
Maanteitä lähti neljään suuntaan ja näiden väliin jäi tasainen aukeama ”kirkkoaho”. Kirkkoaholla ja sen laitamilla kasvoi muutamia tasalatvaisia petäjiä. Ne olivat varmaan jo hyvin vanhoja. Miespolven aikana eivät ne olleet sanottavasti miksikään muuttuneet. Ne olivat nähneet tämän aukeaman täyttyvän kansasta moneen kertaan. Monen, monen sukupolven aikana olivat Raudun nuoret kokoontuneet tänne ”kihuamaan”. Täällä olivat he saaneet nähdä toisiaan, ja täällä oli varmaan alkanut moni ystävyys, joka oli johtanut lujempiinkin liittoihin. Täällä oli miehisen väenkin ”paraadit” pidetty, jopa sotiakin sodittu. Niin monen monta kertaa oli tästä hiljainen hautaussaatto ohi vaeltanut, hiljainen, surullinen kuolinkellojen soitto oli niin monasti ilman täyttänyt…
Niin, ne petäjät ovat nähneet tämän pitäjän vaiheet sukupolvien aikana, ilon ja surun päivät, rauhan työt ja sodan melskeet… Vanha, suuri puukirkko oli ahon laidassa, kiviaidan ympäröimänä. Kellotapuli oli vieressä. Kansaa varten oli kolme pariovista sisäänkäytävää ja pappeja varten eri käytävä sakastin puolelta. Isoja ikkunoita oli joka seinällä. Parvekkeita oli kolme – urkuparveke vastapäätä alttaria ja muut parvekkeet sivuilla. Saarnatuoli oli apostolien kuvilla koristeltu. Tämä kirkko tuhoutui kansalaissodassa 1918. Samalle paikalle rakennettiin tiilikirkko, joka oli kooltaan hieman pienempi. Kellotapuli myös tuhoutui. Kellotapuli sijoitettiin uuden tiilikirkon torniin.
Hautausmaita oli kolme. Vanhin oli Ison Pappilan vieressä. Toinen tämän kirkon ympärillä, ja kolmas käytännössä oleva Tikatsun petäikön laidassa. Näillä hautausmailla lepäävät Raudun edesmenneet sukupolvet, vanhempamme ja esivanhempamme sukupolvesta toiseen, aina pitäjän alkuaikoihin saakka.
Siksi rautulainen, joka nyt vaellat vieraita maita, tunnet sisimmässäsi vetovoimaa tänne. Siksi sydämesi kaipaa ja ikävöi näitä rakkaita syntymäseutujasi. Olkoonpa sinulla muualla miten hyvä koti tahansa, niin tänne sielusi kaihoten ikävöi. Se ikävöi siksi, että sinä myös olet osa tämän syntymäseutusi mullasta. Edesmenneiden esivanhempiesi tomu se on, joka sinua tänne kutsuu ja vetää…
Tikatsun petäjikön reunassa oli isoon petäjään isketty iso rautakoukku. Tarina kertoo, että tähän koukkuun kiinnitettiin lahjoitusmaa-aikoina rikollisia, joille esivalta oli tuominnut annettavaksi raippoja, eli piiskan tai kepin sivalluksia niin kauan kun uppiniskaisen nahka kesti. Esivaltaa edusti silloin usein lahjoitusmaahovin omistaja, ja saattoi hän tällöin tuomita raippoja myös uppiniskaisille työläisilleen, lahjoitusmaatalonpojille. Kerrottiin viimeksi annetun raippoja tähän koukkuun kiinnitetylle mustalaiselle, joka oli varastanut…
Jätin kirkonkylän, ja lähdin Potkelaan päin. Vasemmalle jäi Osminalampi ja Mustilanmäen pappila. Oikealle Susilampi sitä ympäröivine peltolakeuksineen. Maasto muuttui kumpuilevaksi. Koko Potkelan kylä oli kumpuja täynnä. Niitä oli tien laidassa ja kauvempanakin. Suurin osa kummuista oli luonnon muodostamia, mutta ainakin kolme niistä, tien kulmassa vasemmalla olevat näyttivät ihmiskäsin tehdyiltä. Ne oli aikoinaan tehty sotilastarkoituksia varten, että niiden turvissa voitiin paremmin taistella vihollista vastaan. Ne olivat vain maavalleja ja sanottiin niitä joskus Potkelan pattereiksi. Tästä tien kulmasta erkani kylätie oikealle, Nuijalaan päin. Potkelan hovi oli tien laidassa vasemmalla. ’Tämä joutui myöhemmin Raudun kunnan omistukseen. Sitä sanottiin siihen aikaan ”Telinin hoviksi”.
Ylitettyäni Potkelan ojan, tulin Raudunkylälle. Tämä oli yksi pitäjän huomatuimpia kyliä, ei asukasmääränsä vuoksi, vaan siksi, että maat olivat tasaisempia, viljavampia ja talot suurempia, vauraampia. Tien laidassa oli Pietiäisen talo, jota myöhemmin pidettiin Raudun rikkaimpana. Kylässä asui myös Holttisia, Äikäitä ym. Talot olivat enemmäkseen hajallaan, aukeilla pelloilla. Kylän kohdalta erkani kylätie Kuninkaanselälle.
Noin kilometrin pituisen metsikön ohi kuljettuani, saavuin Suurporkun kylään. Kylässä oli pieniä mökkejä, pieniä taloja, sekä muutama keskikokoinenkin talo. Kylän ympärillä näytti olevan hyviä metsiä. Myöhemmin kuulin kerrottavan, että nämä metsät olivat erittäin nopeakasvuisia, niin että ellei puu aamulla vielä mittaa täyttänyt, niin jo illalla täytti. Eikä kyläläisten luonnollisesti tarvinnut tehdä muuta kuin myydä metsää. Anttosen talo oli tien laidassa, ojan partaalla. Samannimisiä oli kylässä useampiakin. Tien laidassa oleva aho oli nuorten kisapaikka.
Riikolan kylä jäi tiestä hieman syrjään, vaikka sen maat ulottuvat tähän tiehen.
Saavuin suureen Palkealan kylään ja ensimmäisenä tuli eteen Palkealan seurakunnan hautausmaa. Maantie kulki aivan hautausmaan vierustaa. Kiviaita erotti sen muusta ympäristöstä. Tässä hautausmaassa lepäsi mm. kuuluisa runonlaulaja Larin Paraske, jonka haudalle jälkimaailma oli pystyttänyt muistomerkin. Palkealan kirkko oli kylän reunassa, pienellä kummulla. Täynnä oli pieni puukirkko.
Etenkin pääsiäisenä kävi kirkossa paljon kansaa. Silloin oli kirkonmenoissa erikoista juhlallisuutta, ja luterilaisetkin saapuivat usein sitä katsomaan. Kirkon lähellä, samalla puolen tietä oli pitäjäntupa. Vastaisella puolella tietä olivat pappila ja lukkarin asunto.
Sumpulan lainajyvästön viljamakasiini jäi oikealle. Tie alkoi nousta ylöspäin. Palkealan kansakoulu oli oikealla, ja siitä erkani tie vasempaan Jousseille. Palkealan kylässä oli varakkaita taloja siellä täällä. Oli Poduschkineja, Faliineja, Nuijia, Sappisia ym. Aivan tien laidassa oli suuriperheellinen Rastaan talo. Hympyrän talossa oli majatalo, jossa matkalainen saattoi levätä, sekä saada ruokaa ja juomaa. Kylän harjanteelta oli hyvä näköala joka suuntaan. Kylätie erkani vasemmalle Aliskaan.
Laskeuduin tietä pitkin kylän harjanteelta alaspäin, ja tulin metsänreunaan. Vähän myöhemmin rakennettiin tähän seuratalo. Alkoi pitkä metsätaival. Kuljin yli Tusnaojan ja ohi metsänvartijan talon. Tie erkani Okkainmäelle. Edelleen suoraa tietä kuljettuani saavuin Huhdin kylään. Täällä asui enemmäkseen Leppäsiä ja Sappisia. Kujaset erkanivat oikealle, Valkosen ja Leppäsen mäelle.
Kuljettuani taas kohtalaisen metsätaipaleen, tulin Sirkiänsaaren kylään. Vasemmalla oli ensinnä Valkjärvi-niminen järvi. Kylässä oli taloja runsaasti, enemmäkseen varakkaan näköisiä. Oli kansakoulukin. Asukkaat olivat Suikkasia, Sorvaleita, Pietisiä ym. Kylä loppui Venäjän rajaan. Viimeisenä talona oli Sirkiänsaaren tulli. Sen tarkoituksena oli valvoa Venäjälle suuntautuvaa liikennettä ja vartioida rajaa. Raja kiemurteli näissä paikoin pitkälti ojaa pitkin. Ojassa uitettiin puutavaraa. Tämä tie Valkjärven rajalta Venäjän rajalle oli n. 30 km.
Sirkiänsaarelta erkani kylätie Korleelle. Tietaival oli enemmäkseen metsäistä seutua. Korleen kylässä asui Paukkuja, Pekkasia ym. Täällä oli myös Korleen hovi, joka myöhemmin jaettiin pientiloiksi. Kylän halki virtasi joki ja siinä oli myllylaitos. Maantie jatkui Metsäpirtin puolelle, mutta suuntasin kulkuni Aliskaan. Tököttimetsässä oli erittäin huono tie, vaikea varmaan hevosella kesällä kulkea, mutta pyörää taluttaen ja joskus ajaenkin pääsin eteenpäin.
Aliska eli Dudenitsa oli pieni kylä, jossa oli vain muutamia taloja. Pieni joki virtasi kylän vieritse. Metsää oli joka suunnalle. Kohta nousin taas ylämäkeä, kujasia pitkin ja saavuin takaisin Palkealan kylään. Käännyin oikealle ja laskeuduin tietä pitkin alaspäin Jousseille. Tämä oli myös pieni kylä, aivan Metsäpirtin rajalla. Tie jatkui taas Metsäpirtin puolelle.
Kaistale Raudun pitäjää ulottui Metsäpirtin ja Sakkolan pitäjien välitse Suvantoon saakka. Tämä kuului Sumpulan hovin maihin ja myöhemmin ne jaettiin asutustarkoituksiin. Raajun kylä oli enemmäkseen Sakkolan pitäjään kuuluvaa, vain pari mökkiä tien laidassa oli Raudun pitäjän puolella.
Pitkän metsätaipaleen ja Räsimäen talon ohi kuljettuani saavuin taas Raudunkylälle, toiselta suunnalta. Pietisen ja Sojakan talojen ohi kuljettuani, tulin Isoon Pappilaan. Sen vieressä oli vanha, kiviaidalla ympäröity hautausmaa. Tästä aukeni kaunis näköala joka suuntaan. Voinpa melkein sanoa, että tässä oli paras osa Rautua. Kaikkialla näkyi viljavia maita, järviä ja lampia. Pappila oli vanha puurakennus monine lisärakennuksineen. Iso, kiviseinäinen navetta. Rakennusryhmästä etelään päin oli matala, mutapohjainen Kirkkojärvi. Siinä oli kaloja, mutta usein siinä oli myös paljon sorsia ja muita vesilintuja. Nytkin siellä kirkkoherra Järveläisen kaksi poikaa vesilintujen seassa venheellä soutelivat ja niitä ampuivat. Varmasti runsaan saaliin saivat…
Pappilasta pohjoiseen päin oli Puuminalampi. Rannalla oli uimahuone ja pappilan neidit näkyivät lammin vedessä posikoivan… Pappilan pelloilla näkyi paljon työväkeä. Ne olivat pitäjäläisiä, jotka suorittivat papinpäiviään…
Laskeuduin pappilasta maantietä alaspäin. Kylätie erkani Potkelaan, ja pienen mäentöyryn ylitettyäni erkani kylätie Kuninkaanselälle. Sumpulain hovin maat alkoivat. Tämä hovi oli Raudun suurin ja mahtavin hovi. Sen hallinnassa oli paljon viljavia maita ja suuria metsiä. Siinä oli paljon karjaa ja palvelijoita. Päärakennus teki ulospäin erittäin mahtavan vaikutuksen. Aikaisemmin lahjoitusmaatalonpojat kävivät hovissa tekemässä ”ropottia”. Nyt hovin palkolliset häärivät työssä pelloilla ja niityillä. Kuusikuja erkani maantiestä hoviin. Myöhemmin hovi jaettiin tilattomille, ja siitä tuli useita hyvin kannattavia tiloja.
Tulin taas Tikatsun petäjikköön, ja sen ohi kuljettuani olin taas pitäjän keskustassa, kirkonkylässä, joka kirjoissa kulki Varikselan kylän nimellä. Poikkesin Hinkkasen ”tsainoihin” eli kahvilaan, levähtämään ja saamaan virvokkeita. Täällä istui jo ennestään useita Vakkilan ja Keripadan miehiä. He joivat ”tsajua” ja juttelivat. Tarinoivat Pietarin reissuistaan. Heillä ei tuntunut olevan kiirettä minnekään. Tilaan teetä ja yhden viiden kopeekan pullan. Ne nautittuani lähden taas liikkeelle.
Loposen talo oli siinä Hinkkasen vieressä, vastapäätä kirkkoa. Karlssonin talon ohi kuljettuani, tulin Nuorisoseuran talolle. Täällä oli liikettä ja vilinää. Ulkona koivikossa nuoret miehet urheilivat. Sisältä kuului pianon soittoa ja laulua. Kuulin, että täällä harjoitellaan ensi pyhän juhlia varten. Opettaja Kokko se täällä johti nuorison harjoittelua.
Määttäsen talon ohi laskeuduin Saarsillan notkoon. Oikealla näkyi osa Keripadan kukkuloista. Tämän kylän pelloilla ei sanottavasti ollut tasaista maata. Kukkuloita, nousua ja laskua oli enemmäkseen. Nämä Saarsillan mäet olivat siihen aikaan huonossa kunnossa. Etenkin keväällä savi kuohui ja tielle muodostui kuoppia. Myöhemmin mäet korjattiin erittäin hyvään kuntoon. Tästä tiestä muodostui erittäin vilkasliikenteinen. Kun rautatie valmistui, niin puoli Raudun pitäjää sekä lisäksi Metsäpirtin pitäjä käyttivät tätä tietä Raudun asemalle matkatessaan. Saarsillan toisella mäellä oli Piistarisen mökki ja siinä sijaitsi pitäjän puhelinkeskus.
Sunikkalan ohi tulin Kylmänojan myllylle. Paitsi tätä pientä myllyä, oli seutu siihen aikaan jokseenkin autiota metsäseutua. Myöhemmin tähän tuli rautatie ja Raudun asema. Sen ympärille muodostui huomattava asutuskeskus. Varsin lyhyessä ajassa nousi metsikköön kauppoja, kahviloita ja asuintaloja.
Metsäseudun halki kuljin Viijen tien ristille ja sen ohi edelleen metsäseutua pitkin Orjansaaren kylään. Kirjojen mukaan oli kyllä tässä kylän reunassa Luukkolanmäen ja Miitronmäen kylät, mutta puhekielessä ne usein käsiteltiin Orjansaareen kuuluvina. Orjansaari olikin Raudun isoimpia kyliä. Siinä oli useita varakkaita taloja. Oli Kermisiä, Partasia, Montoja, Jantusia ym. Kauppias Kermisen talo oli kylän keskustassa, maantien laidassa. Tästä selänteeltä näkyi kauaksi Valkjärven puolelle. Etelään päin näkyi laaja suoalue. Tämä oli ”Likosuo” ja myöhemmin sitä kuivatettiin. Orjansaaren kylän pellot olivat viljavia. Kylän niityt, Saajen joen varrella olivat mitä parhaimpia. Kun joki myöhemmin perattiin ja niityt otettiin viljelykseen, saatiin niistä ennenkuulumattomia satoja.
Kylän reunasta alkoi taas metsätaival, joka päättyi Kivennavan rajalla olevaan Anttolan koskeen. Tämä koski oli syvässä notkelmassa, ja siinä oli Anttolan mylly. Maantie Raajusta Anttolaan oli myös noin 30 km pituinen.
Kärsälän, Kopolan ja Vepsan kylät olivat Venäjän rajalla. Kylät yhdisti huono tiepahanen toisiinsa. Vepsasta lähti kylätie Maanselälle. Vepsassa asui Kurkia, Nahkureita ym. Tie kuki Sudenmäen kylän vieritse Kuusenkannan ja Tokkarin kautta Maanselälle. Yhtyi isoon valtatiehen ja erkani jälleen Hietalan kylän kautta Sunikkalaan, jossa se yhtyi isoon maantiehen. Kärsälän kylässä asui Osseja, Naumasia, Kaatrasia ym. Kylätie lähti Miettilän ja Huttulan kautta Pirholanmäelle, jossa se yhtyi suureen tiehen. Kylätiestä erkani tie Miettilän hovin peltojen halki Sudenmäelle ja toiseen suuntaan Liippualle.
Miettilän hovi oli siihen aikaan hyvässä kunnossa. Pellot kasvoivat hyvin. Paljon lihavia lehmiä oli laitumella. Päärakennuksen ympärillä kasvoi lehmuksia, pensaita ja kukkia. Tuulimylly jauhoi viljaa. Hovin omisti Stauffer.
Sudenmäen kylä oli Miettilän hovin välittömässä läheisyydessä. Vuonna 1904 rakennettiin kansakoulu hovin maalle, Sudenmäen kylän laitaan. Kylässä asui Osseja, Ihalaisia, Mankkisia ym. Suurhousun kylä oli aivan kuin samaa kylää Sudenmäen kanssa. Kylätie meni ”Tiaisen mäen” ja syvän notkelman kautta Huttulaan ja Pirholanmäelle.
Tikatsun kankaalta erkani kylätie Haukkalaan ja Vehmaisiin. Haukkalassa asui Kiesiläisiä, Paukkusia, Kukkoja ym. Syvä notkelma erotti sen Vehmaisten kylästä. Viimemainittu kylä oli pitäjän suurimpia. Siellä asui Mentuja, Meskasia, Loposia, Pulakkoja, Honkasia ym. Pellot olivat viljavia, maisemat kauniita. Töllikänjärvi ja Hovinjärvi olivat kylässä. Kylän laidassa olivat Linnamäki ja Linnajärvi. Tie jatkui metsätaipaleen kautta Sakkolan puolelle.
Haukkalasta kääntyi tie Sumpulan savotalle ja jatkui siitä Sakkolaan. Savotalta kääntyi tie myös Kuninkaanselälle. Savotalla jauhettiin viljaa, sahattiin puita ja tehtiin tiiliä. Kuninkaanselällä asui Pietiäisiä, Loposia ym. Maat olivat viljavia. Kuninkaanselältä kääntyi kylätie Kaskaalaan, joka oli yksi pitäjän huomatuimpia kyliä. Asukkaat olivat Loposia, Siitosia, Paakkisia ym. Kaskaalassa tehtiin myös tiiliä. Tämä Kuninkaanselän ohi menevä kylätie yhtyi Kiiskin mökin lähellä isoon maantiehen, ja erkani jälleen Kirkkojärven rantaa pitkin Potkelaan. Myös Savikkolan ja Vakkilan kylät olivat tämän tien varrella. Maat olivat savimultaisia, viljavia. Savikkolassa asui enemmäkseen Valkosia. Vakkilassa Kuparisia, Intkejä, Vaskelaisia ym. Kreikkalaiskatolilainen rukoushuone oli Vakkilan kylässä. Palkealan pappi pistäytyi muutaman kerran vuodessa pitämässä tässä palvelusta.
Alkoi pitkä metsätaival. Tien varrella oli ”Tyklän torppa” ja lähellä tietä ”Tyklän järvi”. Tie erkani Niittyjärven kylään. Sen lähellä oli ”Lem-lampi” Kylä oli suurten metsäin keskellä. Se oli pitäjän pienempiä kyliä. Siellä asui Pietisiä, Haukkoja ym. Kylänlaidassa oli ”Niittyjärvi”. Metsätie erkani ”Kultalahteen suon” poikki Huhtiin. Tämän tien varrella oli ”Pitkäjärvi”. Lähdin oikealle, ja saavuin Nuijalan kylään. Kylän laidasta erkani metsätie ”Koskijärvelle” ja ”Hoikanjärvelle”. Ne olivat aivan rajalla, joka halkoi ne kahtia. Nuijalassa asui Lattusia, Paakkisia, Hamuja ym. Tie nousi jyrkkää mäkeä ylös Raasulin selänteelle.
Näin olinkin muutamassa päivässä kulkenut pitäjän ristiin rastiin. Vain osa siitä, mitä olin matkalla nähnyt ja kuullut, on sopinut näille sivuille. Vielä vuosikymmenien kuluttua näen tiet, metsät, talot ja maisemat edessäni. Vuosikymmenien aikana tapahtui myös suuria muutoksia näissä näkemissäni. Talot lisääntyivät ja vaurastuivat. Rakennettiin kauppoja, kouluja, seurataloja, rautatie ym. Pellot laajenivat, soista ja niityistä tehtiin peltoja. Muutos oli valtava. Siitä uudemmasta Raudusta kerrotaan tässä kirjassa.