Raasulin kylä oli korkealla selänteellä. Siitä oli laaja näköala pohjoiseen ja itään, useiden kymmenien kilometrien päähän, aina Laatokalle saakka. Kirkkaalla ilmalla saattoi paljaalla silmälläkin eroittaa laivojen kulkiessaan nostaman savun Laatokalta.
Kaakossa päättyi kylä sakean metsikön laidassa olevaan Venäjän rajaan. Ennen v. 1918 ei rajalla ollut mitään estettä, tavallinen linja vaan. Peltojen kohdalla oli eläinten esteenä tavallista puuaitaa. Vuoden 1918 jälkeen rakennettiin rajalle kuitenkin piikkilanka-aita.
Noin 300 metrin päässä rajasta oli 1900-luvun alkupuolella Myöhäsen kauppatalo, koko kylän keskuspaikka. Se oli suuri ja varakas talo. Pietarin tien kulkijat siinä lepuuttivat ja ruokkivat hevosiaan. Sen parhaimpina aikoina oli siinä toistakymmentä renkiä ja piikaa. Sattuipa niinkin, että erääseen aikaan oli talossa viisi Mari-nimistä naista. Nämä erotettiin toisistaan seuraavilla lisänimillä: Pien-Mari, Suur-Mari, Matala-Mari, Villen-Mari ja Talon-Mari.
Talossa oli myös kolme kaivoa, joista vesi oli melkein aina lopussa. Sanottiin, että maitomiehet ohi ajaessaan ja kuormiaan myyntikuntoon järjestäessään veivät veden Pietariin.
Vuonna 1917 valmistui rautatie, joka kulki alhaalla laaksossa kylän ohi yhdensuuntaisesti maantien kanssa. Tämä rautatie ei ehtinyt vaikuttaa kylän elämään, sillä jo vuonna 1918 se katkaistiin rajan kohdalta, ja purettiin pitkälti kumpaankin suuntaan. Kylästä etelään päin, oli reheväkasvuista sekametsää, jossa oli hyviä laitumia ja kylän karja kävi siellä. Tämä laidun alue päättyi noin 4 km. päässä olevaan ”Tungelmaan ojaan” Tässä pienessä purontapaisessa ojassa oli sillin kokoisia kaloja, joita sanottiin ”lohenikoiksi”. Niitä saatiin onkimalla. Niiden liha oli erittäin hyvää.
Parin kilometrin päässä kylästä itään päin oli kirkasvetinen ”Koskijärvi”. Tämä oli kyläläisten yleinen kalastus ja uimapaikka. Sen lukuisat hiekkarannat tarjosivat uintiin ja muuhun leikkiin oivallisia tilaisuuksia. Raja halkoi tämän järven. Noin neljäsosa siitä jäi Venäjän puolelle. Kalastamalla saatiin siitä etupäässä haukea, ahventa ja särkeä. Järven pituus oli n. 2 km ja leveys keskimäärin n. ½ km.
Raasulin kylän liepeillä oli jyrkkiä mäen rinteitä, jotka päättyivät niittyyn. Mäkien suojaamissa paikoissa, niittyjen rantamilla kasvoi pähkinäpuita runsaasti. Niitä oli toisin paikoin kokonaisia metsikköjä. Ne kasvoivat villeinä, kenenkään niitä erikoisemmin viljelemättä ja hoitamatta. Ne tekivät usein runsaan hedelmän. Usein syksyisin elo-syyskuun vaihteessa, sai niitä koota kasoittain. Kun ne olivat täysikypsiä, oli niiden kokoaminen helppoa. Ei tarvinnut muuta kuin mennä pähkinäpuun juurelle ja ravistaa sitä ankarasti. Täysikypsät pähkinät irtaantuivat tällöin rystysistään ja putosivat maahan kuin raesade. Tällöin tarvitsi vain poimia ne maassa olevien lehtien seasta. Pähkinäin kuori oli niin kovaa, että vain hyvät hampaat pystyivät sen murtamaan. Useimmiten se murrettiinkin vasaralla tai kivien välissä. Sydän oli erittäin maukasta ja ravitsevaa. Pähkinämetsiköissä asusti runsaasti oravia, jotka kokosivat ja söivät pähkinöitä. Usein tapasi maassa pähkinöitä, joiden kuoressa oli pieni reikä ja sydän kokonaan poissa. Ne olivat oravan syömiä. Usein sattui myös löytämään maasta kasan pähkinöitä, jotka orava oli koonnut itseään varten.