Mukana olin

Mukana olin, kun Raudun asemalle v. 1917 seuduissa rakennettiin oheista asuntokasarmia. Näitä rakennettiin sinne useampiakin, ja myöhemmin 1920 jälkeen niitä purettiin, kuljetettiin rautateitse pois ja pystytettiin muualle, aina Pieksämäelle saakka.

Mukana olin, kun Raudun Saarsillan notkoon rakennettiin uutta siltaa ja mäkiä samalla mataloitettiin. Koska maaperä oli pehmeää, lyötiin junttaamalla pitkiä hirsiä maan sisään. Juntta nousi ja laski Savolaisen laulun tahdissa. Hän oli lukkarina ja näkyy juntan vieressä oikealla. Vuotta en tarkemmin muista, mutta 1927 taitaa olla lähellä.

Mukana olin, kun Raudun Leinikylään v. 1932 rakennettiin iso, kaksikerroksinen harjoitustalo. Sen valtavat mittasuhteet näkyvät kuvasta. Rakennus kyllä tuhoutui sodassa.

Olin myös Sumpulan sahalla töissä v. 1935 seuduissa. Veljekset Husu olivat sen vuokranneet, ja sahauttivat puutavaraa, sekä teettivät tiiliä. Kuvamme on lautatapulin kupeelta ja Simo Husu seisoo siinä oikealla.

Muuallakin olen ollut mukana Rautua rakentamassa, vaikkei kuvia ole enempää. Kuka olen, se on samantekevää.