Olet rajamaa ollut, Rautu,
monet kohtalot kestänyt.
Yli vehmaitten viljamaittes
moni myrsky on pyyhkäissyt,
ja ajat kulkeneet ankarat,
alas kaataneet kotisi, pihapuusi,
taas iskuista noussut, versonut
kuin mullasta oras uusi.
Olet seisonut suojana maasi,
ties ollut on taistelun tie.
Kuka mitannut murheesi määrän,
työt, ahdingot, tuskat lie?
Olet outoja polkuja astunut
ja haikeesti itkenyt isäis maata.
Ei koskaan kallihin kotiseudun
kuva muistosta mennä saata.
Nyt unessa usein täältä
kotiin, kärsinyt, askel käy:
On tyyneys siellä, missään
ei pilven varjoa näy,
ja taivas kauniisti kaareutuu,
ja nousevan päivän auer väikkyy,
on tienoot armaat kuin oli ennen,
ja kaukana Laatokka läikkyy.