|
Raudun marttatoiminta 1899-1949
Kaksikielinen, koko maata käsittävä Martta-yhdistys perustettiin virallisesti ja juhlallisesti Helsingissä lokakuun 31. päivänä 1900. Tilaisuudessa oli Rautu niiden vajaan 20 maaseutupaikkakunnan joukossa, jotka olivat lähettäneet edustajansa yhteistoiminnan suuntaviivoista päättämään. Pitäjän nuori kätilö, neiti Ida Jakobsson (myöhemmin rouva Ihalainen) oli lähetetty tälle pitkälle ja hankalalle matkalle. Näkemänsä ja kokemansa isänmaallisen innostuksen neiti Jakobsson tartutti muihinkin Mäkrän kylän naisiin. Nyt virisi vilkas touhu kylässä. Järjestettiin emäntien kokoustilaisuuksia, joihin ensin saapui vähänlaisesti väkeä. Mutta kun kerran mukana olleet kertoivat naapurilleen kokouksen kulusta ja saivat tietää, että siellä puhuttiin ja neuvottiin juuri perheenemäntien omia asioita, innostuivat nämäkin tulemaan mukaan, mikäli miehet sallivat. Eiväthän miehet aluksi voineet käsittää tätä kotiensa naisten nousua. Kovin outoa se niissä oloissa tässä syrjäisessä, pitäjässä olikin. Oli toki marttojen asialle onneksi se, että kokoukset pidettiin kodeissa, eihän seurojen taloja silloin ollut. Näin joutuivat miehetkin miltei pakosta seuraamaan naisväen hommia ja huomaamaan, että kotien kohottamiseksi naiset puuhasivat, ja innostuivat itsekin asiaan jopa siinä määrin, että martat saivat oman nimikkohevosensa, jolla kulkivat kylästä kylään. Eivät martat näet tyytyneet vain omassa kylässään toimimaan, vaan jo 1901 tehtiin "valloitusmatka" Palkelaan ja Orjansaareen. Eivät nämä matkat aina helpoimpia olleet, eikä matkalaisten asiaa aina suinkaan oikein ymmärretty. Mutta sitkeästi lähetit uusivat yrityksensä niin monta kertaa, että kylään saatiin jonkinlainen toimikunta martta-asioita varten. Seuraavina vuosina liitettiin Haukkala, Kaskaala, Kuninkaanselkä, Leinikylä, Mustilanmäki, Raudunkylä ja Raasuli marttatoiminnan piiriin. Kun Martta-yhdistys v. 1907 uusi sääntönsä, ja asiamieskomiteat muuttuivat haaraosastoiksi, muodostettiin Rautuunkin oma haaraosastonsa, jonka alaosastoina alkoivat toimia edellä mainittujen kylien marttapiirit.
Vuonna 1909 muodostettiin lisäksi Luukkolanmäen, Potkelan, Savikkolan, Vakkilan ja Vehmaisten piirit. Vuonna 1913 oli jo 18
Raudun kylää liittynyt marttatyön piiriin. Silloin voitiin katsoa jo koko Raudun pitäjän saaneen omat marttatoimielimensä.
Kaksikielisen Martta-yhdistyksen jakauduttua 1924, kielellisellä pohjalla kahdeksi liitoksi, Raudun haaraosasto muuttui Raudun
Marttayhdistykseksi, jonka rinnalle jo samana vuonna perustettiin Raasulin Marttayhdistys. Seuraavana vuonna näyttää
monipiirinen Raudun Marttayhdistys lopettaneen toimintansa, ja Raasulin Marttayhdistyksen lisäksi Orjansaaren, Palkealan ja
Sirkiänsaaren piirit itsenäistyivät erillisiksi marttayhdistyksiksi. Vuonna 1927 liittyi Vepsän Marttayhdistys edellä
mainittujen yhdistysten joukkoon ja seuraavana vuonna perustettiin Vehmais Haukkalan Marttayhdistys. Vuoden 1934 lokakuussa
perusttiin Savikkolan Marttayhdistys, seuraavan vuoden heinäkuussa Raudun kk:n Marttayhdistys, 1937 maaliskuussa Kaskaalan
Marttayhdistys ja seuraavan vuoden lokakuussa Kuninkaanselän Marttayhdistys.
Vm. vuonna Savikkolan Marttayhdistys muutti
nimensä Savikkola Vakkilan Marttayhdistykseksi. Ensimmäisenä siirtolaisaikanaan yhdistykset jatkoivat toimintaansa Jäppilässä,
Kangasniemellä ja Pieksämäellä. Koti Karjalaan paluun jälkeen Raudun martat kokoontuivat Raudun Marttamajalla lokakuussa 1942,
jolloin päätettiin perustaa koko pitäjän aluetta käsittävä yhteinen rekisteröity Raudun Marttayhdistys, jonka alaosastoina,
marttakerhoina, entiset marttayhdistykset jatkoivat toimintaansa kukin omassa kyläkunnassaan. Toisen siirtolaisuuden aikana on
Raudun Marttayhdistys jatkanut työtään siirtokotien hyväksi ns. siirtomarttakerhoina, joita 1949 toimi Haukivuorella,
Joroisissa, Mikkelin maalaiskunnassa, Pieksämäellä, Sulkavalla ja Virtasalmella. Kerhojen vastaisen toiminnan järjestely on
parhaillaan suunnitteluasteellaan, sillä Raudun martat aikovat jatkaa uusilla asuinpaikoillaan toimintaansa uudiskotiensa
kohottamiseksi.
|
|
Martta Vesalainen marttaseuran perustajia |
Henkilöistä, jotka läheisesti liittyvät Raudun marttatoimintaan, on ennen muuta mainittava ne kahdeksan kaukonäköistä ja
tarmokasta naista, jotka panivat marttatyön alulle kotipitäjässään: rouva Ida Ihalainen, emäntä Aune Kyllästinen, emäntä
Liisa Pietiäinen, emäntä Anna Rahikka, rouva Mary Siikanen, neiti Aino Thelin, rouva Anna Valkonen ja emäntä Maria Vesalainen.
Heistä olivat rouvat Ihalainen ja Siikanen sekä emäntä Vesalainen vuoroin puheenjohtajan paikalla, emäntä Vesalainen
pitkäaikaisesti sihteerin paikalla sekä neiti Thelin, rouva Ihalainen ja emäntä Vesalainen rahastonhoitajina. Myöhemmin olivat
pitkäaikaisina puheenjohtajina: neiti Maria Kyllästinen ja rouva Ida Kosonen. Sihteereistä mainittakoon emännät Helena Loponen
ja Hilma Paukkunen, sekä rahastonhoitajista rouva Rosa Valkonen. Koko pitäjän aluetta käsittäneen Raudun marttayhdistyksen
jakauduttua useiksi yhdistyksiksi, ovat eri kylien marttatoiminnan johdossa olleet rouva Aino Vahrman, emäntä Maria Lindbäck,
opett. Maija Karvonen, emäntä Katri Tuokko, emäntä Laina Pekkanen ja neiti Annikki Tuokko Raasulissa, rouva Martta Pyykkö,
rouva Helena Laine, emäntä Hilma Laine, emäntä Anna Junni, emäntä Lyydia Kerminen, emäntä Helena Petäjä ja neiti Josefiina
Monto Orjansaaressa, rouva Ida Paturi, emäntä Anna Maria Äikäs, emäntä Maria Ontronen, neiti Maria Poduschkin ja rouva Tanja
Aihos Palkealassa, rouva Olga Uramo, rouva Ines Inkinen, emäntä Alina Sorvali, emäntä Maria Sorvali, emäntä Anna Pusa, emäntä
Anni Suikkanen ja rva Tyyne Sumsa, Sirkiänsaaressa, nti Helena Valkonen ja rouva Anna Vaskelainen Savikkola-Vakkilassa, neiti
Aino Kärkkäinen, emäntä Hilja Kiiski, emäntä Lempi Pulakka, neiti Jenny Joro, emäntä Ida Mentu, emäntä Lempi Pulakka ja emäntä
Rauha Kuronen Vehmais-Haukkalassa, emäntä Helena Nahkuri, neiti Aino Lallukka, rouva Amalia Kuoppa, emäntä lda Nahkuri ja neiti
Hilda Hipeli Vepsassa, emäntä Eliina Loponen ja rouva Alma Partanen Kirkonkylässä, neiti Anna Liisa Loponen (rouva Purho)
Kaskaalassa, sekä emäntä Hilma Hollari Kuninkaanselässä. Siirtolaisuusaikana ovat Raudun Marttayhdistyksen puheenjohtajina
olleet emäntä Lempi Pulakka, emäntä Eliina Loponen ja rouva Hilja Rekimies.

Marttoja retkeilyllä Myöhäsen talon edustalla Raasulissa v. 1920.
Marttakokoukset muokkasivat maaperää marttatoiminnalle. Yleensä pidettiin piireissä kokouksia joka toinen viikko. Vuoroin
niissä tehtiin käsitöitä, vuoroin keskusteltiin. Martat itse vuoron perään alustivat keskustelukysymykset, jotka koskettelivat
milloin kasvatusta, lastenhoitoa, naisasiaa, ruoanlaittoa, karja ja maataloutta, puutarhanhoitoa ja kanataloutta. Kokouksissa
kävi enimmäkseen naisia, vain harvoin joku mieskin uskaltautui mukaan. Eihän kokouksissa aina muistettu puheenvuorojakaan
pyytää, pääasia, että keskustelujen johdosta innostuttiin asioihin.

Maanselän marttoja.
Näiden kokoustilaisuuksien aikaansaannoksia alkoi vähitellen näkyä. Vihannestarhoja ruvettiin perustamaan varsinkin sen
jälkeen, kun pitäjään saatiin oma neuvoja. Olivat näet martat sitä mieltä, ettei nainen ole kelvollinen martan nimeä
kantamaan, jos ei hän voi saada talon miesväkeä sen verran asiansa puolelle, että maapalasen vihannestarhaansa varten saisi.
Päästiinpä niinkin pitkälle, että omenapuita ja marjapensaita alkoi ilmestyä marttakotien ikkunan alle. Puutarhaneuvonta
olikin aluksi niin etualalla, että neuvojaakin nimitettiin milloin "porkkananeidiksi", milloin "pehkoryökkynäksi". Edistyneet
marttakodit saivat vähitellen monipuoliset ja asialliset, sekä hyöty- että koristeistutukset ympärilleen. Vuonna 1911 mainitaan
Raudussa olleen 24 tällaista kotia.

Sirkiänsaaren marttoja niinityökurssilla.
Puutarhaviljelyn ohella harrastivat martat myös ruoanlaiton ohjausta. Säilöönpano ei ollut sen ajan marttaemännälle niinkään
itsestään selvä asia. Niinpä "tallennuskurssit" mainitaan toimintakertomuksissa varsin varhaisessa vaiheessa. Samoin
ruoanlaittokurssit, jotka muodostuivat asianomaiselle kyläkunnalle suorastaan käänteentekeviksi. Kurssilaisten kodit "pesivät
kasvonsa", ja varsinkin ruokakomento niissä muuttui kokonaan, kertoivat vanhat martat. Miesväki, erityisesti talojen pojat ja
nuoret isännät, pistäytyivät mielellään kurssiherkkuja maistelemassa. Samalla he tutustuivat myös kurssikalustoon ja
innostuivat sitten kotonaan nuorikolleen tai mielitietylleen näitä "mukavuuksia" näpertelemään. Vuonna 1911 mainitaan Raudussa
pidetyn mm. kolme viikon kestänyttä ruoanlaittokurssia, joihin osallistui yhteensä 52 marttaa.

Ompeluseuralaisia Korleella.
Kananhoitoon myös innostuttiin. Saatiinpa Haukkalan kylään, Kukon taloon mallikanalakin. Tämä kukko-kana-haukka -yhdistelmä
tuotti martoille monet hauskat hetket. Opettivat kanat martoille monta viisauttakin. Kertoi kana eräässä kuvauksessa, että
sille täytyy saada toimintaa, ettei saa toimettomana ja uneliaana orrellaan kököttää. Eivätkä Raudun naisetkaan tahtoneet
uneliaina "kököttää". Toimintaa hekin kaipasivat henkensä ja työtehonsa kehittämiseksi. Tärkein syy, miksi martat kananhoitoon
innostuivat, oli "oman rahan" puute. Kun yhdistystoiminta ja kotitaloudellisen kehityksen tuoma uudistusten tarve kodeissa
lisäsivät naisten rahanmenoja, eivätkä isäntien kukkaronsuut läheskään aina olleet alttiita avautumaan, eikä aina ollut
isännänkään kukkaro liioin lihava, kananhoito muodostui monen martan tulolähteeksi. Vähitellen kanalat alkoivat tuottaa niin,
että munia voitiin lähettää Viipuriin myytäväksi. Sekään ei tosin ollut helppoa, sillä lähin asema oli Raivola, jonne oli
matkaa 65 kilometriä. Hyväntahtoiset kauppiaat auttoivat marttoja ottamalla munalähetykset kuljetettavakseen
tavaranhakureissuillaan.

16-viikkoinen naiskäsityökoulu Leinikylässä v. 1936.
Monien juhlien ja iltamien avulla vietiin martta-aatetta myös eteenpäin. Sattuihan niissäkin kommelluksia, mutta sekä yleisö
että juhlan järjestäjät osasivat niihin oikein suhtautua. Kerrankin kun Liippuan Kyllästisen tuvassa vietettiin marttajuhlaa,
ja tuvan uunin puoleinen osa oli järjestetty näyttämöksi, ilmestyi kesken kaiken näyttämölle talon eläkevanhus. Hän oli muiden
huomaamatta jäänyt uunille väliverhon taa nukkumaan, heräsi ja tunsi olonsa liian kuumaksi, sekä laskeutui uunilta alas
vilvoittelemaan. Puolikuuro ja sokea kun oli, ei juhlahäly häntä häirinnyt, istuipahan vain kuin muulloinkin uunipenkillä
rakkaan piippunsa kanssa, tietämättä olevansa tuvantäyteisen yleisöjoukon silmätikkuna. Toisen kerran taas muutamassa
näyttelyn lopettajaistilaisuudessa pääsivät jo ennen mainitut näytteillä olleet Kukon kanat karkaamaan, ja pyrähtivät
näyttämölle esiripun noustua. Kukon emäntä tunsi omansa ja kiirehti tietysti kanojaan kiinni ottamaan. Yleisö ymmärsi asian,
ja vasta kanajahdin jälkeen näyttelijät pääsivät esitystään jatkamaan. Kun sitten Raudun Nuorisoseura sai oman talon, pääsivät
martatkin tupanäyttämöistään ja voivat ottaa ohjelmaansa niinkin vaativia näytelmiä kuin Aleksis Kiven "Kihlaus" ja Minna
Canthin "Työmiehen vaimo". Hyvänä ohjelma-apuna martoilla oli oma kuoro, jota johti rouva Mary Siikanen. Ahkerasti kuoro
esiintyi marttatilaisuuksissa ja muuallakin.

Marttojen kutomakurssin loputtua Orjansaaren nuorisoseurantalolla v. 1937.
Kunnallinenkaan elämä ei näille, kaikkialle kerkiäville martoille ollut vierasta. Emäntä Vesalainen ja rouva Ihalainen
kuuluivat useaan otteeseen kunnanvaltuustoonkin. Hyvin he siellä viihtyivät, ja kuuluivat miehet näille älykkäille naisille
osoittaneen arvonantoaan sekä kokouksissa että "sajutuvassa". Varsinkin viimeksi mainitussa kuuluivat miesväen joutohetkien
jutut naisten ansiosta muuttuneen entisestään vallan "toisenkarvaisiksi."
Vapaussotamme vaiheilta on muistiin merkitty eräs tärkeä tapahtuma. Silloin lähestyivät Raudun martat oikein julkisesti
pitäjänsä maamiesseuraa. Päinvastoin kuin monessa muussa Kannaksen pitäjässä he olivat tähän asti kulkeneet erillään
toisistaan. Pula aikana huomasivat he kuitenkin tarvitsevansa toisiansa, ja molempien työn tähtäävän kotien nousuun. Tie
miesten sydämiin kulki tälläkin kertaa vatsan kautta, sillä martat järjestivät maamiesseuraväelle päivälliset, joita ei ole
suotta sanottu Raudun marttojen ja maamiesseuran "kihlajaisiksi". Tilaisuudessa oli edustettuina sekä Karjalan Kannaksen
Marttayhdistysten Piiriliitto, että Viipurin läänin Maanviljelysseura. Useita esitelmiä pidettiin, sekä maa- että kotitalouden
alalta ja monissa paistipuheissa "kihlakumppanit" lupasivat tukea toisiaan myötä- ja vastoinkäymisissä. Tämä lupaus onkin
pidetty aivan näihin aikoihin asti. Emäntä- ja isäntäpäivät, suuremmat juhlat, näyttelyt yms. tilaisuudet on tästä lähtien
pidetty yhteisesti ja muutenkin kaikessa on koetettu toinen toisiaan tukea ja nostaa.

Raudun marttoja v. 1940.
Näin jatkui Raudun marttojen toiminta aina ajankohtaisia kotien tarpeita myötäillen vuodesta toiseen. Silmiemme ohi kulkee
monenkirjava työmuotojen saatto. V. 1918 sodan mukanaan tuoma sotamarttatoiminta monenlaisina puhdistustehtävineen,
erikoisruoanlaittokursseineen ja kulkutautien torjumismenetelmineen on eräs tärkeä vaihe Raudun, niin kuin useimpien muidenkin
rintamalinjalla olleiden Kannaksen pitäjien kohdalla. Sen jälkeinen suurrynnistys tuotantotoiminnan edistämiseksi, on
edelleenkin monen martan tuoreessa muistossa.
Puutarhaviljelys- ja kananhoidonneuvontaa alettiin nyt harjoittaa entistä voimaperäisemmin. Esim. 1920 mainitaan perustetun 15
uutta puutarhaa, istutetun 65 omenapuuta, 70 marjapensasta ja 2.200 mansikantainta. Ensimmäiset mehiläistarhansa Rautu sai myös
näihin aikoihin. Tämän vuoden kurssitoiminnasta mainittakoon lisäksi 10 kylvökurssia, joihin osallistui 105 marttaa, 6
ruoanvalmistuskurssia, osanottajia 175 ja 7 säilykekurssia, osanottajia 65. Näihin aikoihin alkoi myös vilkas opintoretkien
kausi, mm. 1920 retkeiltiin Helsingin messuille. Sodan jälkeisinä vuosina näyttää neuvonta Raudussakin entistä enemmän
siirtyneen myös kodin seinien sisäpuolelle. Kodinhoitoon, erityisesti syöpäläisvitsaukseen ja yleiseen siisteyteen
kiinnitettiin yhä suurempaa huomiota. Vuonna 1921 osallistuivat marttakodit piiriliiton järjestämään kodinhoitokilpailuun.
Käsityökursseja varsinkin kutomista, olivat martat jo aikaisemmin harrastaneet ja kyynäröittäin oli kutomakursseilla kudottu
erilaisia kankaita. Nyt alkoi käsityöharrastus entistä yleisemmin suosia kotimaista raaka-ainetta ja kansallisia malleja, esim.
kansallispukukankaat mainitaan usein kurssikankaiden joukossa. Pellavanviljely lisääntyi myös huomattavasti, ja kotoiset
keinot kauniiden, kestävien värien saamiseksi pääsivät jälleen kunniaan. Näin voitettiin Raudun kodeissa sodanseuraamusten ja
pulakauden vaikeudet. Nopea nousu kodeissa jatkui koko Karjalassa. Marttojen työmuodot muuttuivat myös sen mukaisiksi.
Kotitalousneuvonnassa huomaa entistä suurempaa keskittymistä. Marttaliiton suunnittelemat vuoden yleisaiheet värittivät eri
toimikausien tehtävät. Takapihan kunnostaminen, teurastuksen sivutuotteiden taloudellinen käyttö, vitamiinikysymyksen mukanaan
tuoma tuoreravinto, "ilmavuoden" tuuletuskysymykset ja tuberkuloosinvastustamisohjelma, "valovuoden" esille tuomat
valaistuksen järjestely ja riisitaudintorjumisneuvonta, vesitalouden järjestely "vesivuonna", lämpötalous polttopuu,
uunilaite ja leipäkysymyksineen "lämpövuonna" ja vihdoin toiveikkain mielin aloitettu "lepovuosi" vuodevaatekysymyksineen ja
emännän työtaakan keventämiseen tähtäävine työmuotoineen antoivat Raudunkin marttaväen toiminnoille viimeisinä hyvinvoinnin ja
rauhan vuosina oman selkeän suuntansa. "Lepovuoden" ohjelmassa oli tärkeä sijansa vielä olympialaisvalmisteluilla, sillä koko
maamme eli silloin näiden suurkisojen odotuksessa. Tiedämme "lepovuotemme" niin kuin kaiken muunkin rauhanomaisen toiminnan
Raudussa syksyllä 1939 vaihtuneen sotatoimiin. Moni martta sai jo lokakuussa jättää kotinsa ja siirtyä turvallisemmille
seuduille. Kotiin jääneet martat joutuivat koteihinsa majoittamaan ja monin tavoin huolehtimaan ylimääräisiin
kertausharjoituksiin saapuneista reserviläisistä. Reserviläisten vaatteiden pesu, parsiminen ja paikkaaminen tulivat ohjelmaan
mm. Vehmais-Haukkalan Marttayhdistyksessä. Käsityöiltoja "täysin huonein" pidettiin melkein jokaisessa kylässä.
Reserviläisille järjestettiin myös arvokasohjelmaisia juhlia kahvitarjoiluineen. Sodan syttyessä Raudun martat joutuivat
ensimmäisten joukossa jättämään kotiseutunsa ja siirtymään Savoon. Sielläkin marttatoiminta jatkui etupäässä huoltotyönä.
Syyskuussa 1941 nuoret martat, neuvojansa johdolla aloittivat puhdistustyöt kotikuntansa kodeissa ennen varsinaisen
siviiliväestön saapumista. Keväällä kylvötöiden aikaan aloitettiin marttojen toimesta laaja puutarhaviljelykamppailu, ja
myöhemmin perustettiin kirkonkylään marttamaja, lähinnä kotiin palaavan väestön muonitusta varten. Seuraavana vuonna
aloitettiin varsinainen yhdistystoiminta Kaskaalan, Kärsälän, Vehmais-Haukkalan ja Vepsan kylissä. Vuonna 1943 pidettiin 18
marttakokousta, 17 käsityöiltaa ja 10 juhlaa, joihin osallistui yhteensä 2152 henkeä. Järjestettiin 3 tallukkakurssit,
pienkarjakurssi ja hautausmaapäivät. Seuraavan vuoden sotatapahtumat johtivat marttojen tien jälleen siirtolaisuuteen.

Marttayhdistyksen johtokuntaa 50-vuotisjuhlassa Joroisissa 28.8.1949.
Vuoden 1948 lopussa Raudun Marttayhdistyksessä oli 10 toimivaa kerhoa, joissa oli yhteensä 226 jäsentä. Mainitun vuoden
kuluessa pidettiin 100 kokousta ja marttailtaa, 11 yleisöjuhlaa, 64 puhetta ja esitelmää, 13 erilaista kurssia, 3
työkilpailua, 3 näyttelyä, 2 retkeilyä. Lisäksi järjestettiin 2 vuoden kestänyttä kilpailua, joihin on osallistunut 33
marttakotia. Lisäksi tehtiin 12 puutarhasuunnitelmaa sekä istutettiin 92 omenapuuta, 12,5 marjapensasta, 500 mansikantainta ja
285 koristekasvia.
Ensi aikoina martat saivat omatoimisten tulojensa lisäksi avustuksia mm. Martta-yhdistyksen Keskustoimikunnalta. Mainitaan
saadun apuraha milloin esitelmätoimintaan milloin kananhoidonneuvontaan, milloin puutarha-asioihin tai ruokatalouskursseja
varten. Kun Karjalan Kannaksen Haaraosastoliitto 1910 perustettiin, saatiin siltä tukea neuvojan palkkausta varten. Myöhemmin
Karjalan Marttapiiriliiton kautta on saatu vuosittain määräraha Karjalan Kannaksen rahastosta. Viimeiset 10 vuotta on
yhdistyksen alueella työskennellyt kokonaan piiriliiton varoilla palkattu neuvoja. Marttojen tekemä palkaton työ ja
vapaaehtoiset "kymmenykset" heidän puutarhoistaan, kanaloistaan, navetoistaan, pellavastaan ja lampaittensa villoista ovat
marttatyön rahoittamisessa olleet erittäin huomattavia tekijöitä. Näiden hiljaisten uurastajien antien arvoa ei aina muisteta,
eivätkä antajat itsekään teoilleen kiitosta odota. Se on sitä oikeaa antamista, jossa vasen käsi ei ole tietoinen oikean
teoista. Antamista, josta työ kotien hyväksi on saanut suuren siunauksen. Esim. 1921 olivat yhdistyksen tulot 4.759 markkaa
74 penniä, 1931 oli vastaava summa 119.477 markkaa 32 penniä. Viime vuoden lopussa yhdistyksen rahavarat olivat 98.190 markkaa
30 penniä. Suurimpana menoeränä yhdistyksellä on ollut kotitalousneuvojan palkkaus. Martat ovat aina tienneet, että ilman
neuvojaa marttatyö ei voi olla täysin tuloksellista. Senpä tähden he ovatkin koettaneet kaikkensa saadakseen neuvojan työn
jatkuvaksi. Kotitalousneuvojista mainittakoon: Sandra Putkisto, Elli Kanerva, Hellin Kekki, Tyyne Rantanen, Helena Vaittinen,
Vappu Ala-Lassila, Niina Kurki, Miili Hartikka, Ida Suursoho, Hilda Hyrkkänen, Hanna Nissinen, Aino Venesjärvi ja Lyydia
Ruutiainen. Lisäksi ovat Karjalan Marttapiiriliiton konsulentit olleet suurena tukena Raudunkin marttojen työssä. Erityisesti
mainittakoon se arvokas apu, minkä konsulentti Reetta Kivilahti on Raudun marttakodeille antanut.

Marttoja 50-vuotisjuhlassa Joroisissa 28.8.1949.
Erikoistyömuodoista, joita Raudun martoilla on ollut runsaasti, mainittakoon sairasmajan perustaminen 1901, jonka ylläpitoon
Viipurin asiamieskomitea antoi huomattavia avustuksia. Samoin on suuriarvoinen se työ, mitä Raudun martat tekivät lasten ja
nuorison parissa nimenomaan maatalouskerhoissa, joita oli jokaisen kylän alueella. Vuodesta 1926 vuoteen 1931
maatalouskerhotoiminta oli kokonaan marttojen neuvojien ja yhdistyksen toimihenkilöiden keskuudesta saatujen vapaaehtoisten
työntekijöiden hoidossa. Myöhemmin tämä hyvään vauhtiin päässyt työmuoto sai kokonaan oman erikoisjärjestönsä. Raudun martat
viettivät 50 vuotisjuhlaansa Joroisissa 28.8.1949.
"Jos Suomen naiset laajoissa piireissä ryhtyisivät yksin voimin levittämään kansannaisten keskuuteen tietoja heidän tärkeästä
kutsumuksestaan '. suorittaisivat he varmaankin siunausta tuottavan työn", sanoi marttatyön "äiti" Lucina Hagman vuonna, 1899
puhuessaan läheteille, jotka lähtivät viemään sanomaa kotien naisten yhteistyön synnystä Suomen saloille. Raudun naiset
ottivat kutsun auliisti vastaan, ja siunaus on seurannut heidän rakkaudessa aloittamaansa työtä. Kiitollisin mielin voivat
Raudun martat katsoa taakse jäänyttä työtaivaltaan ja yhtyä nöyrin mielin virsirunoilijan ajatuksiin: "Ei aherruskaan ahkerin
tuo menestystä työhön, vaan työ jos tehdään Herrassa ja mielin nöyrin uskossa, ei puutu siunausta."
|