|
Lukijalle
Tämä on muistojen kirja entisestä Raudusta. Selostus menneen ajan asioista ja tapahtumista. Tämä on vain vaatimaton, etupäässä
tavallisten kansanmiesten ja naisten aikaansaannos. Tässä kerrotaan sanoin ja kuvin edesmenneen ja nykyisen sukupolven työstä
ja harrastuksista kotiseudullaan. Tämä sisältää vain osan entisen Raudun asioista. Kaikki mainitsemisen arvoinen ei mahtuisi
yhteen kirjaan.
Nykyinen sukupolvi on omin silmin, luonnossa nähnyt tässä kirjassa olevat kuvat ja elänyt mukana tässä kerrotuissa
tapahtumissa. Mutta kun tämä sukupolvi on siirtynyt menneisyyteen, näkevät tästä kirjasta entisen Raudun myös tulevat
sukupolvet. Toivomme sen vuoksi, että tämä vaatimaton julkaisu saisi kunniasijansa entisten rautulaisten uusissa kodeissa ja
säilyisi muistona sukupolvesta toiseen.
Toimikunta kiittää kaikkia, jotka kirjoituksillaan, valokuvillaan ja antamillaan tiedoilla ovat auttaneet teoksen
aikaansaantia.
Pieksämäellä 1.1.1950.
TOIMIKUNTA.
Matti Pulakka Hannes Ihalainen Kaarle Asomaa
Tämän kirjan kustannuksiin ovat seuraavat liikkeet ja yhtymät myöntäneet varoja:
Raudun Osuuskauppa r.l., Raudun Seurakunta, Raudun lainajyvästö ja siemenrahasto, Sumpulan lainajyvästö,
Raudun Vapaa palokunta, Raudun Palovakuutusyhdistys, Raudun Osuuskassa, Raudun maidonmyyntiosuuskunta,
Raudun marttaseurat, Raudun maamiesseura, Palkealan nuorisoseura, Orjansaaren nuorisoseura,
Vehmaisten nuorisoseura, Korleen kirjastoseura, Sirkiänsaaren V. & U -seura Alku, Vehmaisten ja Leinikylän
jakokuntien kalastuskunta.
Myönnettyjen varojen yhteismäärä on noin 500.000 mk. Tästä johtuu, että tämä isokokoinen kirja voidaan myydä näin halvalla.
|