RAUTUSEURAN VETÄJÄNÄ 15 VUOTTA
|
Osmo Valkonen Olen syntynyt Raudun Savikkolan kylässä 8.2.1939. Rautulaisuus ja karjalaisuus ovat kuuluneet elämääni olennaisesti aina, lapsuusvuosistani asti. Muistan tupaillat kotonani Mäntyharjun Ollikkalassa. Tuolloin Mäntyharjussa oli paljon siirtolaisia Raudusta ja muistakin kannaksen pitäjistä. Kokoonnuttiin pitämään tupailtoja, milloin kunkin perheen luona. Muistelen, että sain pienenä pojanvesselinä laulaa noissa tupailloissa. Tupailtojen kokoontumisille oli vahva yhteenkuulumisen tarve. Niissä evakot saattoivat jakaa kokemuksia ja tuntemuksia evakkotaipaleelta. Kokoonnuttiin myöskin suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Alettiin puuhata Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkkejä, myöhemmin Karjalataloa Helsinkiin. Karjala-lehti oli yhdyssiteenä Suomen evakoille, jossa kerrottiin yhteisistä asioista. Perustettiin karjalaseuroja, jotka liittyivät perustettuun Karjalan liittoon. Toiminta oli erittäin aktiivista. Toivottiin, että saisimme pakkoluovutetut alueet takaisin ja pääsisimme muuttamaan kotikonnuille takaisin - tuo toive on edelleenkin voimissaan, nyt kun eletään vuotta 2006. En voinut olla kertaamatta tuota historian aikaa, koska sillä on varsin suuri merkitys itselleni sekä heimorakkaana rautulaisena että karjalaisena. Liityin Rautuseuraan v. 1974. Opiskelin silloin uuteen ammattiin ja tein töitä, sekä jatko-opiskelin työni ohessa. En ollut mitenkään kovin aktiivinen seuran jäsen. Vasta ammatillisen opettajankoulutuksen päätyttyä aloin käydä ahkerammin tarinailloissamme ja minut valittiin seuran johtokuntaan 1982 ja vuoden päästä seuran varapuheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajakaudellani teimme useita retkiä mm. Runon ja rajan tiellä, jossa tutustuimme mm. Taidetalo Retrettiin, Kalevala Forumiin ja Karjalapirttiin Lappeenrannassa. Teimme myös kesäretken Ekumeeniseen keskukseen Kirkkonummella sekä kävimme tutustumassa Urho Kekkosen museoon. Seura alkoi valmistella uusia sääntöjä 1988. Oikeusministeriö vahvisti sääntömme ja ne otettiin käyttöön v. 1989. Karjalan kannaksen vapauduttua turisteille 1988 alkoi kotiseutumatkailu kotikonnuille ripeästi, alkoi siis uusi vilkas toiminnallinen nousukausi seuroissa. Seuramme puheenjohtajina ovat minua aiemmin toimineet:
SULO IHALAINEN, 3 vuotta Minut valittiin puheenjohtajaksi 1.1.1990, olen saanut toimia seuramme puheenjohtajana siis 15 vuotta, sain vapautuksen 31.12.2005 muuttaessani Hartolaan. Kaikilla aikaisemmilla puheenjohtajilla on ollut jäsenistön vankkumaton tuki takanaan, hyvät toimivat jäsenet johtokunnissaan ja nykyisissä hallituksissa. Näin myös minun kohdallani. Ilman nykyisen jäsenistön ja hallituksen kannustavaa tukea, seuramme ei voisi niin hyvin kuin se tällä hetkellä toimii. Tein itselleni pitkän ajan suunnitelman, aina viisivuotiskaudeksi kerrallaan ja pyrin toteuttamaan sitä voimavarojen ja taloudellisten resurssien mukaan. Ensimmäiset vuodet menivät varsin mukavasti entisten toimintaperiaatteiden mukaan. Tarinaillat jatkuivat edellisenkaltaisina. Kuitenkin olimme pyrkineet järjestämään niihin aina jotain ohjelmaa. mm. harmonikkataiteilija, lehtori Paavo Tiusanen ja harmonikkataiteilija Hannele Koivula-Tynnilä vierailivat tarinailloissamme. Taloudellinen tilanne pysyi varsin vakaana, vaikka jäsenmaksuista 3/4 menikin Karjalanliitolle. Seuramme virkistystoimikunta järjestää arpajaisia ja huolehtivat kahvituksista illoissamme, toimikunnan keräämä taloudellinen tuki on ollut aivan ratkaiseva toiminnan kannalta. Jäsenistö on lahjoittanut arpajaisvoittoja ja kahvituksen vapaaehtoinen "kolehti" on tuonut runsaasti yli sen, mitä toimikunta on panostanut kahvituksiin. Seuramme on toiminnassaan aina ajatellut karjalaisen kulttuurin ja toiminnan kokonaisuutta. Osallistuimme Karjalaliiton järjestämään osakemyyntiin lunastamalla Ylläsjärven matkailuhotellin osakkeita 7 kpl a' 1000 mk. Tämä taloudellinen investointi nähtiin seurassamme tarpeelliseksi. Olemme luoneet yhteistyötä Pietarissa toimivaan Karelia-seuraan. Seuran tarkoitus on jakaa tietoa nykyisen kannaksen ihmisille. Lahjoitimme käännöstöitä varten Raudusta historiatietoja mm. Entiseen rautukirjaan. Käännöskirjoja on julkaistu useita, niitä on levitetty entisten kuntien kirjastoihin ja kuntien johtohenkilöille. Vaikka jäsenistössä tapahtuukin kuolemien kautta normaalia vähenemistä, olemme kuitenkin pystyneet pitämään jäsenmäärämme mukavalla tasolla. Tätä on auttanut kotiseutumatkailun lisääntyminen sekä kihujuhlissa olleissa osanottajista, jotka ovat saaneet tiedon seuramme toiminnasta ja tulleet jäseniksemme. Tarinailloissamme käy sellainen "puheenporina", että katsoin parhaimmaksi luopua varsinaisen ohjelman suorituksista ja annoimme osanottajien vaihtaa kuulumisia ilman sen kummempia ohjattuja ohjelmanumeroita. Jos jollain on jotain kertomista, siihen aikaa aina järjestyi. Toisella viisivuotiskaudellani aloimme voimakkaammin keskittyä naapuripitäjien kanssa käytäviin yhteisiin tapaamisiin. Kihumatkoilla oli mukana paljon myös meidän kuljetusreiteltämme tulleita rautulaisia, mietimme, miten voisimme ottaa heitä mukaan seuramme toimintaan. Olimme yrittäneet jo 1980-luvulla aloittaa yhteisiä tapaamisia neljän naapuripitäjän kanssa, mutta toiminta oli jäänyt yhteen tapahtumaan. Metsäpirttiseuran kanssa olemme tehneet yhteistyötä vuosittain, milloin yhteisten tarinailtojen, virpojaisten ja joulujuhlien merkeissä. Tapaamiset ovat olleet varsin mukavia ja virikkeitä antavia. Yhteiset tapaamiset tulevat jatkumaan edelleenkin. Koska Joutsan suunnalta on matkoillamme ollut osanottajia, niin järjestimme Joutsan karjalaisten kanssa iloisen iltapäivän eräänä lauantaina. Linja-autolastillinen seuramme jäseniä osallistui matkaan ja tapaamisessa oli karjalainen vilkas ja iloinen meno. Tapasimme sellaisiakin rautulaisia, jotka eivät olleet käyneet Raudussa sotiemme jälkeen, siinä sitä tarinoimista olikin. Karkkilassa olemme vierailleet konsertti-iltamissa. Olen käynyt onnittelemassa 80-vuotiasta Sanna Väisästä Joutsassa, porukalla kävimme Karkkilassa onnittelemassa 90-vuotiasta Lilja Sappista. Olen erittäin iloinen siitä, että molempien päivänsankarien lapset ja lastenlapset ovat joukolla osallistuneet kotiseutumatkoille useina vuosina, sekä ovat liittyneet seuramme jäseniksi. Järjestimme seurassamme runokilpailun, johon otti osaa 12 jäsentä. Tiedämme, että rautulaisissa on myös tuon taidemuodon harrastajia. Runoja on julkaistu myös Rautulaisten lehdessä, ja niitä on tietenkin luettu tarinailloissamme. Olemme myös osallistuneet Karjalatalolla järjestettyihin pitäjäesittelyihin kaksi kertaa. Ensimmäisessä esittelyssä Niilo Pusa ja Osmo Valkonen esitelmöivät entisestä Raudusta. Tilaisuudessa oli mukana paljon väkeä, etenkin minullekin vieraita "vanhempia" henkilöitä. Toisessa esittelyssä kerroin nykyisestä Raudusta, sekä hallituksen voimin lauloimme säveltämäni ja sanoittamani Rautu, oi Rautu, kotomme juuret kanteleeni säestyksellä, sekä kuulimme myös "vunukoiden" matkakokemuksia Raudun matkoilta. Kuulijoita oli sali täynnä, jotka ihastelivat kuultuja esityksiä. Teimme kesäretken Syvärannan Lotta-kotiin Tuusulaan ja Sibelius-museoon Järvenpäähän. Edellä mainittuihin tapahtumiin olemme saaneet varat seuran kassasta. Kolmas viisivuotiskauteni toimintamme kannalta oli kaikkein työntäyteisin. Tarinaillat jatkuivat normaalisti. Teimme kesäretken Bengskärin majakkasaarelle. Otimme osaa Lappeenrantaan pystytettävään ÄITI KARJALA -patsashankkeeseen lahjoittamalla 1000 mk. keräykseen. Vuoden 2002 syksyllä pidimme kokousta sihteerimme Marja Johanssonin luona pohtimassa tulevaa toimintaa. Marja otti puheeksi, että emmekö voisi alkaa kunnostaa Raudun hautausmaita, anottaisiin opetusministeriöltä avustusta hankkeelle. Keskusteltuamme jonkin aikaa tulimme siihen tulokseen, että kannattaisi sitä kyllä yrittää. Olin vähän epävarma, kun tiesin, että se olisi suuri urakka ja miten selviytyisimme venäläisestä byrokratiasta. Teimme alustavan suunnitelman kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Anoimme toiminta-avustusta Opetusministeriöltä kolmeksi vuodeksi ja saimme 2003 keväällä 1500 euroa. Tämän jälkeen tulisi anoa joka vuosi uusi apuraha. Otimme yhteyttä entisen Raudun kunnanjohtajaan Aleksanteri Sokoloviin, saimme ajan tapaamiselle. Teimme matkan Rautuun, neuvottelimme tulkin välityksellä hankkeestamme. Saimme asiaamme hyväksyvän päätöksen, sekä sovimme uudesta tapaamisesta toukokuuksi. Aloin suunnitella budjettimme kolmivuotiskauden resurssien mukaan tulevia kohteita ja rakennelmia ja piirsin paperille luonnoksia mittakaavoineen ja materiaalimäärineen ja hankin hinnat materiaaleille - se oli suuri työ, tuo pohjatöiden kartoitus. Otin yhteyttä Markku Paksuun Pitäjäseurasta ja kerroin hankkeestamme ja lupasin, että lähetän alustavat piirustukset hänelle. Toivoin, että yhteistyö lähtisi käyntiin. Toukokuussa läksimme sitten Rautuun. Mukaan lähtivät Markku Paksu ja Tuomas Rastas Mikkelistä sekä Marja ja minä Helsingistä. Tulkki Jan Kiskurno tuli Pietarista. Jan Kiskurno käänsi työluonnoksemme venäjäksi ja niin meillä oli neuvottelumateriaali valmiina. Sokolov hyväksyi suunnitelmamme ja sovimme asiasta. Mutta, mutta asia ei ollutkaan aivan selvä. Törmäsimme venäläiseen byrokratiaan. Sokolov kertoi, että meidän pitäisi ottaa yhteyttä asiassa Viktor Jahnukkiin, joka on Käkisalmen piirin johtaja ja hän vastaa Palkealan kylästä, joka oli siirretty Käkisalmen piiriin uusien kuntarajojen vuoksi. Pyysimme, että Sokolov soittaisi Jahnukille, Hän soitti ja kertoi asiamme ja pyysi, että lähetystömme olisi tulossa, jos hänelle sopisi. Hänelle ei sopinut, kuin kahden viikon päästä. Emme kuitenkaan voineet viivästyttää oloamme Raudussa kahta viikkoa myöhempään ajankohtaan. Kahden viikon päästä Jahnuk ei ollut paikalla, mutta varamies oli ja hän antoi hyväksynnän hankkeellemme. Pyysimme Sokolovia, että hän toimittaisi kääntämämme ja monistamamme piirustukset Cocnovilaisille yrityksille, koska hänellä oli parhaimmat tiedot yrittäjistä. Sovimme aikatauluista, milloin tarjoukset tulisi olla meillä. Keväällä 2004 sovittuna aikana palasimme takaisin Rautuun, kun asiasta ei kuulunut mitään. Menin tulkkimme kanssa tiedustelemaan tarjouksiemme perään ja vain yksi tarjous oli jätetty, sekin oli sellainen, jonka oli aikaisemmalla käynnillä jättänyt paikallinen hirsitaloyrittäjä. Sitä oli vaikea hyväksyä, sillä se oli erittäin kalliiksi hinnoiteltu. Alkoi kuitenkin valtavat raivaustalkoot Palkealassa ja Tikatsussa. Kävimme useita kertoja vapaaehtoisin voimin raivaamassa, milloin pikkubussilla matkaten milloin omilla autoilla - aina olivat autot täynnä talkoolaisia. Suunnaton määrä puita oli Palkealan kirkon kiviaidan sisällä, sekä pusikosta paljastui monia hautapaikkoja. Samoin ortodoksisella hautausmaalla oli paljon kaatuneita ja kuivaneita puita, joita varoen raivasimme. Sihteerimme Marja Johansson oli hankkinut valtioiden välisen sopimuksen hautausmaiden ja muistomerkkien kunnostamisesta, joten projektimme pääsi etenemään. Otin yhteyttä kesäjuhlissamme Kauko Olkkoseen ja neuvottelin hänen kanssaan, annoin piirustukset, sovimme työnjaosta, hän lupautui tekemään hirsityöt ja minulle jäivät ristit ja rautaportti Palkealan hautausmaalle. Markku Paksu oli saanut sponssoroitua kuljetuksen kevääksi 2005 ja niin pystytys- ja raivausporukka lähti valtavan kuorman kanssa Rautuun. Minulla oli huoli hankeen rahoituksesta, vaikka olimmekin saaneet Opetusministeriöltä apurahaa, se oli vain 1/5 siitä, mitä olimme anoneet. Hankkeeseen käytettiin melkein kaikki sen hetkiset seuramme rahat. Puhuin Markulle asiasta ja hän lupasi tukea Pitäjäseuralta ja antoi vinkin, että anoisimme Rauta-Säätiöltä avustusta kulujen peittämiseksi. Anoin avustusta kaksikin kertaa ja saimme avustusta kummallekin hakemukselle. Olimme Markun kanssa laittaneet hankkeeseemme myös omia varojamme. Hankkeesta emme pystyneet toteuttamaan kaikkia kohteita, mutta Kihujuhlissa 2005 elokuussa työmme siunattiin kohteiden juhlallisilla paljastuksilla. Työt ovat kesken, mutta toiminta jatkuu, jos saamme anottuja avustuksia. Tämä on ollut ehkä elämäni henkisesti kovin projekti. Niitäkin on ollut entisen leipätyön aikana. Kuitenkin olen suurella hartaudella ja ilolla saanut olla mukana. Toivoni mukaan tulevat kotiseutumatkailijat ja jälkipolvi arvostavat työtämme. Toivotan jatkajalleni Raili Lamerannalle oikein paljon rautulaista tahtoa ja idearikkaita toimintavuosia Rautuseuran johtamiseen.
MUITA HARRASTUKSIA
Tulee 20 vuotta siitä, kun sävelsin ja sanoitin Rautu oi Rautu -laulun rautulaisille yhteisiin tilaisuuksiinsa laulettavaksi.
Jo sitä ennen ja sen jälkeen on syntynyt useita lauluja Raudusta ja Karjala-aiheisia lauluja taitaa olla n. 30-40 kpl. Olen
kuulunut Kahon soittokuntaan 7 vuotta ja soitan siinä barytonitorvea. Minut valittiin Heimotalon hallitukseen v. 2002. Olin
hallituksessa 3 vuotta, kunnes talkookeittiö valmistui. Vuonna 1989 valmistui äänite Mäntyharjun Lauluseppojen ja minun
säveltämistäni ja sanoittamistani rautuaiheisista lauluista. Toivotan lukijalleni oikein hyvää alkavaa vuotta, tavataan taas
vaikka juhlien merkeissä.
|
takaisin edelliselle sivulle