Porsaita ja porsasparisniekkoja
Hyvät naiset ja herrat, tervetuloa porsasjuhlaan.
Porsas, tuo villisiasta periytyvä saparoniekka, jonka kohta saamme juhlapöytäämme, antoi erinomaisen elinkeinon monille
rautulaisille. Kannaksen kaupankäynnin perustana olivat hyvät markkinat Pietariin. 1900-luvun alun suurkaupunki osti monipuolisesti
elintarvikkeita, rehua, käsitöitä, jopa varsiluudat kävivät kaupaksi. Merkittäväksi kaupankohteeksi tulivat porsaat ja sianliha.
Sianlihaa saatiin tuotettua nopeasti, porsas kun kasvaa kuudessa kuukaudessa jopa 100-kiloiseksi jässikäksi.
Rajan sulkeuduttua ja Suomen itsenäistyttyä porsaskauppa suuntautui kotimaahan. Porsasparisniekat kulkivat ostamassa porsaita
kylistä ja pitäjistä Raudusta, Sakkolasta ja Metsäpirtistä. Kun porsasparisniekalle ilmoitettiin, että porsaita on myytävänä,
hän meni katsomaan porsaat. Porsaita kasvatettiin milloin läävässä, karjakeittiössä,
porstuassa, tuvassa tai jopa perunakuopassa.
Kevätporsaat olivat kysyttyjä, koska ne saatiin jouluna ruuaksi. Syysporsailla oli vähemmän kysyntää ja ne olivat halvempia.
Porsaankasvattajat toimittivat myydyt porsaat Raudun asemalle viikoittain, lähetyspäivät olivat maanantai ja torstai. Porsaat
kuljetettiin loutassa, johon mahtui 10 porsasta. Porsaita varten varattiin 6-10 junanvaunua. Yhteen vaunuun sopi 5-6 loutaa.
Tämä tarkoittaa 15.000-45.000 porsaan rahtaamista vuodessa.
Koska asemalla oli vain yksi vaaka, muodostui käytäntö, jonka mukaan pienet porsaat painavat 10 kg, keskikokoiset 15 kg ja isot
20 kg. Tällä tavoin saatiin rahtiasiat hoidettua nopeasti, kun loutia ei tarvinnut punnita. Raudun asemamiehet saivat kuitenkin
aina silloin tällöin, kun virkaintoiset vastaanottaja-aseman virkamiehet punnitsivat laatikot.
Sakkolan porsaista kerrotaan, että ne olivat pitkärunkoisia, lyhytkärsäisiä, luppakorvaisia ja leveäharteisia. Rauvun
rotuporsaat olivat kuitenkin vielä vahvarakenteisempia ja aivan omaa luokkaansa. Siis tuon ajan saparo-brändi: Rauvun Rotuporsaat.
Hyvää emakkoa pidettiin arvossaan. 20- ja 30-luvuilla oli emakoita, joiden elinaikaisten porsaiden arvolla voi ostaa talon. Eipä
siis ihme, että emakko tuotiin porsimaan vaikka tupaan, kun varsinaisia sikaloita ei vielä ollut.
Porsaat ovat sukupuolensa mukaan imisä ja orasa, siis naaras ja uros. Orasat salvettiin noin kahden viikon ikäisenä, jolloin
pidettiin salvajaiset, ja päälle hörpättiin salvajais-sajut - lorauksella pirtua terästettynä.
Tästä tulikin mieleen eräs juttu. Kun rautulainen mies oli mennyt lääkäriin ja valittanut, että sika tuli kippeeks, joten pitäs
saaha pirturesepti sialle. Lääkäri oivalsi tilanteen vakavuuven ja kysyi: Käveleekö se sika kahella vai neljällä jalalla? Tähän
Rauvun mies: siinäpä se on, kun se sika kävelee kahella ja se pitäisi saaha neljälle jalalle ...
Porsaskaupassa liikkui paljon rahaa. Siihen aikaan, kun ei ollut pankkikortteja, parisniekalla tuli aina olla käteistä valuuttaa
mukana. Tästä tuli käsite: parisniekan lompsa, joka oli kolmiosainen, jotta sinne mahtui kaikki tarvittava valuutta. Kuitteja ei
kirjoiteltu, koska maatilan verotus tapahtui pinta-alaperusteisesti. Kerrottiin myös tarinaa siitä, kun Sakkolan mies kysyi
Rauvun mieheltä, että ostatko porsaan. Rauvun mies läpsäytti lompsan auki sanoen, että ostan, "ostan vaikka koko talon", jolloin
Sakkolan mies perräytyy ja sanoo: "vaan miepä en myy".
Porsasparisniekat toimivat siihen asti, kun Rautu oli osa Suomea. Sisä-Suomeen siirryttyään heidän toimintansa väheni ja he
siirtyivät muihin töihin. Rautulaista parisniekkaperinnettä jatkui vielä 1960-luvulle. Otavan asemalla Kaino oli porsaskaupalla
50-luvulla. Hän nosti possua takajalasta näytille. Yleisöstä huudettiin mitä sie porsasta tuollee nostat, johon Kaino vastas, et
mites pitäs nostaa, ku täs ei o muuta hantakkii. Yksi viimeisistä itsenäisistä Rauvun porsaskauppiaista oli tämän illan
laulusolistin, Sanna Pietiäisen isä. Vähitellen porsaskauppa ja eläinkauppa siirtyivät teurastamoiden yksinoikeudeksi.
Sikamaisia juttuja on kirjoitettu paljon. On vitsejä sioista ja sikojen hoidosta. Juttujen totuudenmukaisuuden jokainen voi
päätellä itse. Täällä Savossa se on tuttua. Tämäkin puhuja on puoliksi savolainen, joten päätelkää itse.
Savolaisen jalostussikalan omistaja kertoi harjoittelijalle sikojen astutuksesta. Hän neuvoi miten karju viedään emakon luo ja
miten homma hoituu. Hän opasti, että nuoren karjun kanssa täytyy olla tarkkana, nuorta karjua ei saa panna vanhan emakon
karsinaan, ettei se arkiinnu ja tule ihan toimimattomaksi, mutta jos on kyseessä kokenut karju, sitä ei tarvitse hommassa
auttaa. Kokenut karju kyllä tietää, kun emakkko sanoo ei, tarkoittaako se ei, vai ehkä.
Ja tiesittekö, minkälaisia sikoja on olemassa:
Hyvät kuulijat. Lopuksi Suomen kansan vanhoja runoja mukaellen:
Arvoisat Rauvun ystävät, toivotan teille Mukavaa, Rattoisaa Seurusteluiltaa.
|